Duh. Aloitin RKC:n, mitäs siihen sanotte? Sanoittepa sitten mitä tahansa, niin se alkoi silti. Ja jostain syystä, jota en ymmärrä itsekään, päätin tunkaista tämän kyseisen haasteen nettiin. Huomautan jo aluksi, että osien ilmestysmistahti ei välttämättä ole niin tiheä, kuin joku saattaisi toivoa. Syy numero yksi; kirjoitan edelleen Bertorelleja, jotka ovat etusijalla. Syy numero kaksi; yhden osan pelaaminen kestää, koska päätin, että pelaan aina kymmenen simpäivää jokaisella perheellä, ennen kuin vaihdan kohdetta. Syy numero kolme; koska pelaan aina noin monta päivää, ja jossain välissä täytyy tehdä myös Bertorelleja, niin alkaa aika loppumaan - uskokaa tai älkää, myös minulla on jonkinlainen elämä, johon kuuluu mm. koulunkäyntiä ja tanssiharrastus. No niin, nyt olen purkanut sydäntäni riittävästi. Mikäli jollakulla ei ole mitään tietoa RKC:stä, voi hän kurkistaa tänne ennen lukemista. Ja nyt, tähän esittelyosaan.

Esittely01.jpg

Tässä näette Ruskalaakson kuninkaan ja tämän perheen komean linnan! Linna on koko kuningaskunnan suurin ja hienoin rakennus, toista saisi etsiä turhaan sekä kissojen että koirien kanssa. Sisältä en ole ottanut sitten yhtään kuvaa, en edes pohjapiirrosta, joten tämä saa riittää. Ja eiköhän tulevissa osissa tule linna melko tutuksi.

Esittely02.jpg

Esittely03.jpg

Ruskalaakson ensimmäinen kuningas, Augustus Mustasävel. Augustus on koko ikänsä katsonut vierestä, kuinka kuningaskuntaa hallitaan raa'alla tavalla. Itse hän ei ole sortunut siihen, ja on vannonut kunniasanallaan, ettei koskaan leikkisi diktaattoria. Tästä syystä koko Ruskalaakso luultavimmin rakastaakin kuningastaan niin paljon.

Esittely04.jpg

Esittely05.jpg

Cecilia Mustasävel, Ruskalaakson kuningatar. Cecilia on vähintään yhtä lempeä luonteeltaan kuin miehensä, ei hänkään kykenisi tekemään kenelläkään mitään pahaa. Hän rakastaa Augustusta enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Aluksi Cecilia oli ollut kovastikin heidän liittoaan vastaan - Cecilia ei ole syntyperältään ruskalaaksolainen, vaan hänet tuotiin tänne kaukaa vain jotta hän voisi naida tuntemattoman miehen. Mutta turhaan Cecilia pelkäsi. Hänen ja Augustuksen avioliitto oli kestävämpi kuin mikään liitto voisi ikinä olla.

Esittely06.jpg

Esittely07.jpg

Pieni Hannah Mustasävel on Augustuksen ja Cecilian esikoinen. Pikkuinen prinsessa on aina saanut mitä suurimmin huomion vanhemmiltaan. Sekä isä että äiti ovat tietoisia, että Hannah ei koskaan voisi jäädä heidän luokseen ikuisiksi ajoiksi hallitsemaan Ruskalaaksoa - paitsi jos he eivät saisi poikaa - joten he päättivät lelliä tyttärensä piloille tämän lapsuusvuosina.

Esittely08.jpg

Esittely09.jpg

Viola Koskenkaiku on Mustasävelein linnaan palkattu kodinhoitajatar. Hänen tehtäviinsä kuuluu niin ruuanlaitto, siivous, puutarhanhoito, Hannahin valvominen kuin ties mikä muukin pikku askare. Mutta Viola kokee sen etuoikeudekseen - palvella nyt kuningasta! Muutenkin hän nauttii oloistaan linnassa, hänellä on oma huone, jollaista hänen omilla vanhemmillaan ei olisi ollut varaa hankkia hänelle. Joten täällä on parempi olla, kuin kotona...

Esittely10.jpg

Tämä suurehko rakennus on Ruskalaakson aatelissuvun, Hopeakullan, hallussa.

Esittely11.jpg

Esittely12.jpg

Suvun päämiehenä toimii tällä hetkellä herttua Eerik Hopeakulta. Päällisin puolin Eerik on kuin enkeli, ja sellaisen kuvan hän pyrkii itsestään pitämäänkin tietoisuudessa. Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Pohjimmiltaan Eerik kun on varsinainen pahis. Hän janoaa valtaa, ja on vakaasti päättänyt, että jonain päivänä se on hänen sukunsa, joka pitää hallussaan kuninkaan linnaa. Tiedä sitten, miten Eerikin suuruudenhullujen suunnitelmien käy.

Esittely13.jpg

Esittely14.jpg

Herttuatar Madelaine Hopeakulta ei ole juuri koskaan rakastanut miestään. Heidän avioliittonsa on järjestetty, mutta se ei ole se syy, miksi Madelaine ei tunne mitään Eerikiä kohtaan. Tosi asiassa Madelaine ei tiedä tuota syytä itsekään. Ehkä se on Eerikin vallanhimo, ehkä jotain muuta. Hän vain ei kykene välittämään miehestään. Mutta Madelaine tietää, että moni muu valtakunnassa välittäisi hänestä, jos vain saisi tilaisuuden.

Esittely15.jpg

Esittely16.jpg

Hopeakullat ovat palkanneet nuoren, riuskan miehen palvelijakseen. Tämä mies tottelee nimeä Kaarlo Koskenkaiku. Kyllä vain, kyseessä on kuningasperheen palvelijattaren veli. Veli, joka kadehtii ja rakastaa siskoaan samaan aikaan. Kaarlo on hyvin onnellinen siskonsa puolesta, joka on saanut hyvän työpaikan ja sitä kautta asunnon. Kaarloa ei ole kohdannut aivan samanlainen onni, mutta ei hän juurikaan voi valittaa siitä herttualle tai kenellekään muulle.

Esittely17.jpg

Ruskalaaksoon on eksynyt vain yksi kauppiaperhe, nimittäin Soranietokset. Tässä heidän vaatimaton puotinsa.

Esittely18.jpg

Esittely19.jpg

Olaf Soranietos löysi kutsumuksensa jo kauan sitten. Pikkupoikana hän päätti, että jonain kauniina päivänä hän omistaisi oman kaupan. Olafin uurastus palkittiin. Tässä se hänen yrityksensä nyt oli! Se saa Olafin tuntemaan olonsa hyvin onnelliseksi. Kaupanpäällisenä hänellä on vieläpä aivan ihastuttava perhe, joten mitä hän oikein voisi surra?

Esittely20.jpg

Esittely21.jpg

Lilli Soranietos oli ollut jo nuorena tyttönä korviaan myöten ihastunut Olafiin. Hänen unelmansa toteutuivatkin sillä silmän räpäytyksellä, kun hänen vanhempansa kertoivat kenet hän olisi saava elämänkumppanikseen. Ei Lilli kyllä koskaan ollut varma siitä, tulisiko hänestä hyvää ja osaavaa vaimoa kauppiaalle, mutta jos Olafin lähellä olo vaati sitä, hän olisi valmis. Lilli tekisi mitä vain perheensä vuoksi.

Esittely22.jpg

Esittely23.jpg

Olafille ja Lillille on ehtinyt jo siunaantua toivottu poikalapsi. Kun hänen vanhemmista aika joskus jättäisi, astuisi Filipo heidän saappaisiinsa. Olaf olisi jo valmis aloittamaan poikansa koulutuksen, jotta hänestä tulisi tiukka kauppias, mutta Lilli oli saanut miehensä odottamaan Filipon kasvua. Kun poika täyttäisi seitsemän, alkaisi kovanlaatuinen opetuskuuri, jossa ei kovia otteita säästeltäisi lopputuloksen saavuttamiseksi.

Esittely24.jpg

Enää ovat sitten jäljellä talonpojat. Ensimmäisenä näette pienen ja vaatimattoman talon, jonka omistajina ovat Rautaviljat, kenties köyhimmät talonpojat koko Ruskalaaksossa.

Esittely25.jpg

Esittely26.jpg

Ilia Rautavilja on pohjimmiltaan hyväntahtoinen mies, joka toivoo perheensä parasta. Jostain syystä hän vain haluaa antaa itsestään päinvastaisen kuvan. Ilialla on ollut suuri haave läpi elämänsä; päästä läpi sosiaalisotkujen ja kuninkaan perheeseen. Hän näkee sen hyväksi ratkaisuksi perheensä kannalta, mutta on vain liian ujo toteuttaakseen aikeensa. Ja ehkä niin on parasta.

Esittely27.jpg

Esittely28.jpg

Carola Rautaviljaa on monesti tituleerattu yhdeksi kauneimmista naisista kuningaskunnassa. Carola itse ei voi tätä käsittää, onhan hänellä muutamia ylimääräisiä renkaitakin tuossa vatsan ympärille, kiitos kahden raskausajan... Carolan ja Ilian avioliitto on yksi niistä ainoista, joita ei ole koskaan järjestetty, vaan Ilia päätti itse eräänä päivänä kosia Carolaa. Carola on varakkaasta kauppiasperheestä, joten hänen vanhempansa eivät voineet uskoa, kuinka heidän tyttärensä suostui moiseen naimakauppaan. Rakkaudesta, Carola oli heille sanonut. Ja sanoisi edelleen, jos joku kysyisi.

Esittely29.jpg

Esittely30.jpg

Carola oli kestänyt jo kaksi synnytystä, joista molemmista oli seurannut tytär. Olivia Rautavilja on heistä ensimmäinen. Olivia on jokseenkin mieleenkiintoinen sekoitus Iliaa ja Carolaa: kasvonpiirteet ovat kuin varastetut Ilialta, mutta luonteeltaan hän on selvä äitinsä. Romanttinen, touhukas ja määrätietoinen. Olivialla on jo suuria suunnitelmia tulevaisuutensa varalle, mutta kellekään hän ei ole avautunut. Tyttö vain hykertelee mielissään huoneen nurkassa ja palaa sitten kotiaskareisiin.

Esittely32.jpg

Esittely31.jpg

Eva Rautavilja on nelivuotias tytöntyllerö, joka rakastaa huomion keskipisteenä olemista. Mikäli hänet jätetään edes hetkeksi yksin huoneeseen, hän nostaa kaamean metelin. Carola on aivan helisemässä Evan kanssa, Ilia kun ei jostain syystä suostu ollenkaan osallistumaan Evan hoidossa. Toista oli muinoin Olivian vauva-aikana... Mutta onhan lastenhoito yleensä naisten puuhaa, joten Carola ei viitsi valittaa. Sitä paitsi hän rakastaa lapsia, vaikkakin Eva on hyvin vaativa tapaus.

- täytyy tunnustaa, että tämän perheen talosta en muistanut ottaa kuvaa, mutta tulen lisäämään sen perhettä käsittelevään osaan, pienen vilauksen voitte nähdä Soranietoksen talon takana -

Esittely33.jpg

Esittely34.jpg

Adolf Kaskimetsä on häijy mies, ja toisin kuin herttua, Adolf myös näyttää sen muille. Hän ei kuitenkaan itse väitä, että tavoittelisi vain omaa etuaan keinoja kaihtamatta, ei, ei. Adolf uskoo olevansa esimerkillinen mies ja isä, jollaisia kaikkien pitäisi olla. Kukaan ei viitsi oikaista tätä harhakäsitystä, joten niin Adolf on uskonut jo pitkään.

Esittely35.jpg

Esittely36.jpg

Lotte Kaskimetsä vihaa elämäänsä. Hän todella vihaa sitä. Hänellä on hirveä mies, joka ei piittaa hänestä, hänen tunteistaan, hänen tarpeistaan tai hänen mielipiteistään. Jos Lotte olisi jollain tavalla voinut vaikuttaa siihen, kenet hän voisi naida, hän olisi valinnut kenet tahansa muun kuin Adolfin. Mutta hän oli syntynyt naiseksi, jolla ei ollut minkäännäköistä päätäntävaltaa näissä asioissa. Lotte oli jo valmiiksi niin köyhästä perheestä, että hänen vanhempansa katsoivat asiakseen vain saattaa tyttö äkkiä naimisiin.

Esittely37.jpg

Esittely38.jpg

Lotte on piinallisen avioliittonsa aikana ehtinyt synnyttää yhden tyttären Adolfille. Tyttö kastettiin Sandraksi. Loten harmiksi Sandra on tullut käsittämättömän paljon isäänsä. Hän näyttää isältään ja muistuttaa isäänsä kovasti myös luonteen puolesta. Sandra ei voi käsittää, kuinka hänen kaltaisensa hieno tyttö voi elää tämmöistä slummielämää. Hänen kuuluisi elää suuressa palatsissa, jossa olisi liuta palvelijoita palvelemassa ja viihdyttämässä häntä, ei missään tapauksessa näin. Jonain päivänä Sandra on päättänyt toteuttaa aikeensa, mikäli hänelle vain siunaantuu tilaisuus.

Esittely39.jpg

Viimeinen perhe, joka asustaa Ruskalaakson kuningaskunnassa, on Puuvillapelto. Tässä heidän vaatimaton asumuksensa.

Esittely40.jpg

Esittely41.jpg

Agnus Puuvillapelto on iloinen mies. Hän tietää elävänsä melko kurjissa oloissa; ei kunnolla rahaa, ruokaa tai mitään muutakaan, mutta hän näkee elämässään monia pieniä ja suuria valopilkkuja. Yksi niistä on hänen ihastuttava vaimonsa, toinen hänen suloinen tyttärensä. Mutta vielä Agnus toivoisi poikaa. Hän haluaisi toverin, joka hoitaisi tilan töitä hänen seurassaan. Kyllähän ne nyt hoituivat myös, mutta aikanaan ei hänkään paljoa jaksaisi. Naisia Agnus ei haluaisi rasittaa liikaa, se olisi väärin heitä kohtaan.

Esittely42.jpg

Esittely43.jpg

Anna Puuvillapelto ei ole lainkaan pettynyt liittoonsa Agnuksen kanssa, vaikka hän ei heti tuota pystynyt hyväksymäänkään. Mutta vain pari päivää elämää saman katon alla Agnuksen kanssa riitti vakuuttamaan Annan siitä, että hän on hyvissä käsissä. Agnus oli kaikkea mitä hän saattoi toivoa. Anna pelkäsikin, ettei hän pystyisi olemaan hyvä vaimo miehelleen. Ei hän ollut vielä synnyttänyt sitä toivottua poikaakaan! Ensin oli tullut tyttö, sitten kaksi keskenmenoa... Mutta Agnuksen positiivisuus sai Annan jaksamaan eteenpäin.

Esittely44.jpg

Esittely45.jpg

Linnea Puuvillapelto on suloinen yhdistelmä isäänsä ja äitiänsä. Vanhemmat olivatkin varmoja, että heidän kuvankauniista, lempeästä ja iloisesta tyttärestään tulisi hyvä vaimo jollekulle sitten tulevaisuudessa. Vielä olisi kuitenkin paljon matkaa jäljellä siihen päivään, että Linnea saavuttaisi naimaiän. Linnea kyllä jaksoi odottaa. Hän oli kuin isänsä - uskoi, että onni tulisi sitten, kun sen aika koittaisi. Eikä hänellä mikään kiire ollut.

Ensimmäinen osa ilmaantuu sitten aikanaan. Legacyni kun odottaa jo vuoroaan ^^ Ensimmäisenä pääsemme kaikki tutustumaan Ruskalaakson kuningasperheen, Mustasävelten, elämää. Toivon mukaan jaksatte kiinnostua siitä, että näen aiheelliseksi tehdä osan :---D