Anteeksi, anteeksi, anteeksi. Olen tietoinen, että tämän tuloon meni kauan. Mutta siihen on monta syytä - jälleen kerran... Nyt kuitenkin sain ainakin peli-intoni takaisin, joten saatoin pelata herttuaperheellä ne kymmenen simpäivää. Varoitan kuitenkin etukäteen; osa on lattea, tylsä, huono, tönkkö ja niin edespäin. Pelasin jossain vaiheessa ehkäpä kymmenen minuuttia, sain pari kuvaa ja jouduin syystä tai toisesta poistumaan koneelta. Että silleen. Mutta yrittäkää kestää ^^



-  -  -  -  -

(kuvia 88 kpl)

-  -  -  -  -



Herttua Eerik Hopeakulta omisti koko Ruskalaakson laajimman kirjaston. Se oli jopa suurempi kuin herra Kuninkaalla! Eerik oli kirjakokoelmastaan hyvin ylpeä. Sieltä saattoi aina löytää etsimänsä. Ja nyt Eerik tarvitsi jälleen tietoa.



Oikean kirjan etsiminen ei vienyt kauaa. Tyytyväisenä Eerik nappasi tuon kirjan hyllystä ja istuutui penkille lukemaan sitä. "Mielenkiintoista", hän sanoi välillä. "Enpä olisi uskonut", taas toisella hetkellä. Mutta suurimmalta osalta hän pysyi vaiti ja ahmi kirjan sisältöä.



Herttuatar Madelaine oli alakerrassa ja kutoi uutta mattoa kangaspuillaan. Eipä hänellä kovin paljoa muuta tekemistä voisi ollakaan. Eerik oli jatkuvasti kirjastossaan tai sitten herra Kuninkaan luona shakkia pelaamassa. Eerik Hopeakulta oli kiireinen mies, jolla ei ollut aikaa vaimolleen. Mutta ei Madelaine kovin kiinnostunut ollutkaan Eerikin läheisyydestä.



Kun Madelaine hetken kuluttua tunsi katseen niskassaan, hän hämmästyi. "Kaunista jälkeä", Eerik sanoi ja hyrisi. Madelaine nousi ylös. "Oliko sinulla asiaa?"



"Kyllä minulla oli", Eerik totesi ja päästi pienen vihellyksen. Madelaine loi kysyvän katseen mieheensä. "Minun tekisi vähän mieli... tiedät kyllä. Viime kerrasta on aikaa." "Mutta... mutta... viime kerralla tulin raskaaksi! Ja sinä et halua lapsia, joten... En uskalla..." Madelaine hätääntyi.



Eerik keskeytti Madelainen kiskomalla tämän kiinni omaan vartaloonsa. "Kyllä minä sen tiedän, mutta sait keskenmenon!" hän ärjäisi niin, että sylki lensi Madelainen kasvoille. "Joten ei tässä mitään hätää ole, saat sellaisen kuitenkin toistamiseen." Madelaine ei ollut asiasta yhtä varma, mutta tiesi, että tämä kävisi helpommin näin.



Eerik nosti herttuattaren hartioilleen kuin metsästyssaaliin ja kantoi tämän makuuhuoneeseen. Siellä hän heitti Madelainen sängyn päälle. Sängystä kuului pientä nitinää, mutta kun Madelaine yritti sanoa sitä Eerikille, mies vain käski vaimonsa olla hiljaa.



"Kohta se vasta natisee!" Eerik huudahti ja asettui vaimonsa päälle.



Hopeakultien kodinhoitaja Kaarlo kuuli makuuhuoneesta kantautuvan melun. Kaarlo tiesi varsin hyvin, mitä siellä oli meneillään. Välillä hän toivoi itsekin, että pääsisi pitämään hieman hauskaa, mutta se oli vain haaveunta. Hän oli elämänsä aikana pitänyt vain yhdestä naisesta. Ja nyt tämä nainen oli naimisissa...



Kaarlo keräsi astiat ja kipitti sitten nopeasti ulos. Tänään oli maanantai. Maanantaisin kauppiasperheestä tuotaisiin elintarvikkeita heille - herttua oli vaatinut kotiinkuljetusta. Useimmiten ruuat toi Lilli, ja sekös miellytti Kaarloa. Hänestä oli ihastuttavaa nähdä Lilliä, tuota kuvankaunista ja herttaista olentoa.



Lilli oli vieläpä hyvin hauska persoona. Hänen ja Kaarlon huumorintaju kävivät yksiin. "Hän on täydellinen", Kaarlo ajatteli. "Täydellinen, joka on naimisissa. Ja tuskinpa hän edes vilkaisisi minuun päin, vaikka olisikin vapaa."



Selostettuaan pitkään huoliaan kaupan ja perheensä suhteen, Lilli ei voinut kuin ihastella Kaarloa. "Olet kyllä todellinen ystävä", hän huokaisi. Kaarlo meni aivan sanattomaksi. Kehuiko Lillin kaltainen nainen häntä? Tämä on varmasti unta, kohta hän herää ja pääsee kuuraamaan likaisia lattioita...



Kaarlo tajusi kuitenkin pian, että aivan hereillä hän oli. Hän tiesi, että nyt olisi hyvä hetki todeta Lillille tämänkin olevan todella, todella tärkeä henkilö Kaarlolle. Mutta ujona miehenä hän ei saanut sanaa suustaan. Hetken aikaa vallitsi hiljaisuus. "Minun pitänee tästä lähteä", Lilli sanoi rikkoen hiljaisuuden. "Nähdään taas maanantaina!"



Ja niin Lilli lähti. Kaarlo katseli hetken aikaa hänen peräänsä, huokaisi ja palasi sisälle. Hän tiskasi astiat ja lakaisi keittiön, mutta sen jälkeen hänellä oli hetken aikaa hengähtää. Kaarlo lukittautui omaan huoneeseensa. Tai ei hän itse nähnyt sitä sellaisena, tämä oli selkeä varasto. Olihan se melko pelottavaa, kun täytyi nukkua tunkkaisessa huoneessa, joka sisälsi ties mitä tappovälineitä... Kuinka Kaarlo kadehtikaan sisartaan Violaa! Niin hyvät olot siellä linnassa. Mutta kenelle Kaarlo voisi valittaa omistaan?

-  -  -  -  -



Syksy alkoi tehdä tulojaan. Se tiesi vain lisää töitä Kaarlolle, jonka täytyi nyt lisäksi hoitaa puutarhaa päivittäin. Välillä hän toivoi, että herttua voisi palkata toisen palvelijan taloon. Tämä työ veisi vielä häneltä hengen!



Herttuatar oli löytänyt itselleen mukavaa puuhaa. Tietenkin Madelaine piti kutomisesta, mutta savenvalanta kuulosti mukavalta vaihtelulta harmaaseen arkeen. Ja olisihan tässä melkoista haastettakin, hän ei ollut koskaan ennen kokeillut tätä.



Kesken kaiken Madelaine tunsi jotain vatsassaan. Tuntui siltä kuin jokin nousisi ylös... Madelaine oli jo valmis juoksemaan vessaan, mutta mikään ei enää tuntunut halajavan ulos. Onneksi.



Vielä samana iltana Madelaine huomasi olevan yllättävän väsynyt. Yleensä hän saattoi valvoa lähes tulkoon aamuun, mutta nyt... Hän halusi vain nukkua.



Kaarlo huomasi herttuattaren huonon olon. Ehkäpä tämä olisi sairas? Ken tietää. Mutta ikään kuin varmuuden vuoksi Kaarlo päätti sarttua ensiapukirjaan ja tutkia sitä. Ihan vain varmuuden vuoksi.



Mitään syytä huoleen ei kuitenkaan ollut. Madelaine oli tullut raskaaksi. Suunnaton ilo valtasi herttuattaren. Hän saisi vihdoin lapsen! Voi kuinka hän halusikaan sellaista... Kunpa nyt ei vain kävisi samoin kuin viimeksi...



Madelaine halusi oitis jakaa tämän ilouutisen Eerikin kanssa. "Eerik, minä... odotan lasta!" hän hihkui löydettyään miehensä. "Eikös olekin..." "He-hei, hetkonen", Eerik toppuutteli. "Lasta? Oikeasti sinä olet paksuna?" Madelaine nyökkäsi.



"Ei helkutti, miksi tässä taas kävi näin!?" Eerik karjui ja löi nyrkillään seinää. "Minä en tänne taloon kaipaa yhtäkään lasta, sotkevat kaiken!" Madelaine oli kauhuissaan. Kyllä hän oli jo odottanut, ettei Eerik iloitsisi yhtä paljon kuin hän, mutta... tämä oli jo liikaa. "Eerik, tarvitsemme kuitenkin pojan... Perijän", Madelaine yritti. Eerik käänsi katseensa vaimoonsa. Hänen silmänsä tuikkivat vihasta. "Hyvä on. Mutta katsokin, että se on poika!"



Eerikin poistuttua Madelaine ei voinut enää pidätellä itkuaan. Miksi ihmeessä juuri hänet oli naitettu tuolle hirviölle? Lapsen saanti kuului olla iloinen asia. Toisaalta se oli myös vaarallinen, mutta kuitenkin iloinen.



"Jumala, anna sen olla poika", Madelaine kuiskasi. Hän pelkäsi. Hän pelkäsi sekä itsensä että lapsen puolesta. Ties mitä Eerik saattaisi tehdä jommalle kummalle heistä.



"Lapsi... Hemmetti soikoon", Eerik manasi. Tämä ei sopinut hänen suunnitelmiinsa ollenkaan. Lapset olivat luonnostaan hyvin uteliaita. Ja uteliaat ihmiset eivät sopisi hänen suunnitelmiinsa. Eivät sitten ollenkaan.



Madelaine pakotti itsensä illalla valvomaan tavallista pidempään. Hän halusi tietää, missä Eerik nukkuisi. Hän ei missään tapauksessa haluaisi nukkua samassa vuoteessa miehensä kanssa. Se tiesikin sitten pitkää hereillä oloa. Kun Eerik vihdoin puolilta öin kapusi yläkertaan käydäkseen maaten, Madelaine käveli talon toiseen makuukammariin. Sen jälkeen hän nukahti saman tien.

-  -  -  -  -



Madelaine vietti seuraavan aamun parvekkeella. Hän mietiskeli maailman menoa; itseään, Eerikiä, tulevaa lasta... Hän havahtui mietteistään vasta kun Kaarlo tuli hänen seurakseen. "Onko kaikki hyvin, rouva?" hän kysyi huolestuneena. "Mielestäni olette käyttäytyneet hieman erilaisesti kuin normaalisti." "Kaikki on hyvin", Madelaine huokaisi ja kohotti katseensa katsoakseen Kaarloa suoraan silmiin. "Olen raskaana."



"Sehän on mukavaa!" Kaarlo huudahti. Hän oli selvästi innoissaan tästä. Tai niin Madelaine luuli. Seuraavana hetkenä Kaarlo oli nimittäin pyytelemässä anteeksi käyttäytymistään.



"Älä viitsi", Madelaine sanoi ja väänsi kasvoilleen lempeän hymyn. "Mukavaa, että edes joku toinen iloitsee tästä kanssani. Eerik kun on hieman lasta vastaan..." "Herra herttuako? Eikö hän halua saada lasta?" Kaarlo hämmästeli. Kenen tahansa luuli haluavan sellaista.



"Mieheni tuntuu olevan jotain jälkikasvua vastaan", Madelaine sanoi. "Toivoisin kovasti, että hän suhtautuisi asiaan kuten sinä..." Madelaine hivuttautui lähemmäs Kaarloa räpytellen silmiään ja hymyillen lempeästi. Kaarlo tunsi olonsa hyvin kiusaantuneeksi, joten hän vain sopersi jotain sen tapaista, että hänen täytyisi laittaa lounas valmiiksi.



Madelaine katsoi haikeasti, kuinka Kaarlo lähti takaisin sisätiloihin. Ehkä hän oli hieman ihastunut tuohon palvelijaan? Olihan Kaarlo komea ja avulias ja ystävällinen... ja hän piti lapsista.



Kaarlo mietti pitkään, pitäisikö hänen kertoa jollekulle herttuattaren lähentely-yrityksestä. Lopulta hän päätti, että pitäisi. Viola voisi ehkä olla sopiva kuuntelutoveri. Herttuan ja herttuattaren syödessä Kaarlo hiipi pergamenttikäärön luo kirjoittaakseen ajatuksensa paperille, jonka Viola saisi huomenna postissa, mutta sitten hänen sisäinen rohkeutensa jänisti. Ei se varmaan olisikaan hyvä ajatus.

-  -  -  -  -



Seuraava päivä oli varmasti niitä työntäytteisempiä koko hänen uransa aikana herttuan kartanossa. Kaikki tuntui olevan sekaisin, joka paikka piti siivota... Kyllä se alkoi jo käydä voimille.



Kaarlo oli juuri saanut työnsä päätökseen. Tai niin hän luuli. Kulkiessaan aulan kautta keittiöön Kaarlo huomasi erään oven. Hän oli tainnut unohtaa siivota tuolta. Kaarlo huokaisi. "Tehdään se sitten nyt", hän sanoi ja yritti aukaista oven. Mutta se oli lukossa. Se ärsytti Kaarloa kovin. Olisi mukavaa, jos ovia ei lukittaisi, jottei sitten tarvitsisi valittaa, ettei hän hoitaisi työtään!



Kaarlon onneksi herttua sattui juuri silloin paikalle. Kaarlo päätti oitis tarttua tilaisuuteensa. "Anteeksi jos häiritsen, herra Herttua, mutta tietäisittekö kuinka saisin oven auki? En saa suoritettua siivousurakkaa kunnolla, jos tuo huone jää pois laskuista..."



"Älä kuvittelekaan meneväsi tuonne", Eerik karjaisi ja huitoi kädellään rajusti ilmaa. "Sinulla ei ole mitään asiaa sinne!" "Mutta herra Herttua, tehän palkkasitte minut hoitamaan taloanne ja siiv..." Kaarlo aloitti. "Siitä huolimatta, unohda tuo paikka!" Sen sanottuaan herttua marssi vihaisena pois paikalta.



Kaarlosta herttuan käytös oli kovin kummallista. Kyllähän herttualla oli omia erikoisia tapojaan, mutta ei hän yleensä ollut noin omituinen. Mitä ihmeellistä jossain huoneessa voisi olla? Tuskinpa herttua johti siellä jonkin salaisen järjestön kokouksia tai mitään sellaista...



Raskauden loppuvaiheilla Madelaine tunsi itsensä hyvin väsyneeksi. Hän toivoi kovasti, että synnytys käynnistyisi pian. Tämä väsymys tuntui tappavalta. Parin sekunnin kuluttua Madelaine tosin toivoi, että synnytystä ei koskaan olisi tullutkaan.



Kaarlo juoksi paikalle heti kun hänen korvansa tavoittivat herttuattaren tuskanhuudot. "Rouva, mit..." hän aloitti, mutta Madelaine vaiensi hänet huutamalla: "Kaarlo auta minua! Minä synnytän!"



Kaarlo meni aivan lukkoon. Synnyttikö joku hänen edessään? Ei, hän ei uskonut tätä... "Rauhallisesti, rouva. Kyllä se siitä. Kohta se on ohi", Kaarlo lateli kaikkea mahdollista, mitä vain päähänsä keksi. Herran pieksut, ei hän osannut tehdä mitään tässä tilanteessa. Hänhän oli mies! Synnytys oli naisten hommaa.



Madelaine pärjäsi aivan mainiosti ensimmäisessä synnytyksessään. Herttuatar sai pienen, terveen vauvan. Vauvalla oli mustat hiukset kuten äidillään, mutta ruskeat silmät olivat isältä. Madelaine syleili esikoistaan lämpimästi ja käänsi sitten katseensa Kaarloon.



"Kumpi se on?" Kaarlo kysyi katsoen haltioituneena pientä kääröä. "Tyttö", Madelaine sanoi hiljaisella äänellä ja ojensi lapsen Kaarlolle. "Eerik ei pidä tästä, hän ei pidä tästä, hän ei todellakaan pid..." "Mikä on tämän hurmaavan prinsessan nimi?" Kaarlo keskeytti herttuattaren. "Rosa."



Madelainen mennessä lepäämään raskaan synnytyksen jälkeen Kaarlo kantoi Rosan yläkertaan. Voi kuinka tyttö olikaan suloinen! Kaarlo itse toivoi enemmän kuin mitään muuta saavansa lapsia, aivan kuten kuka tahansa toivoisi. Mutta ei Kaarlolla olisi mahdollisuutta siihen. Se masensi häntä.



Paljon myöhemmin Eerik saapui yläkertaan. Hän oli menossa kirjastoonsa, kun kuuli parkumista viereisestä huoneesta. Eerik marssi suoraa päätä huoneeseen ja huomasi kehdossa sätkivän vauvan. Eerik käveli kehdon luo, nosti sieltä tuon käärön ja katseli sitä hetken. "Tyttö", hän murahti ja laski Rosan takaisin kehtoonsa. "Helkutti."



Eerik löysi Madelainen pelaamasta shakkia. "Synnytit", hän sanoi suoraan. Madelaine menetti hetkeksi puhekykynsä, mutta sanoi sitten tehneensä niin. "Se on tyttö." "Tiedän", Madelaine sanoi. "Minä halusin pojan", Eerik jyrisi. "Miksi siis tyttö?" "Eerik, en minä voi vaikuttaa lapsen sukupuoleen", Madelaine parahti. "Se... se on aivan sattumanvaraista!" Eerik katsoi Madelainea pitkään. Sitten hän poistui. Kun ovi paukahti kiinni, Madelaine purskahti itkuun.



"Kaarlo, minä pelkään!" Madelaine itki palvelijalleen. "Eerik halusi niin kovasti poikaa ja se olikin tyttö ja... minä en tiedä mitä tehdä!" Kaarlo piti Madelainea käsillään kauempana itsestään. Hänen mielestään tuollainen käytös oli selvää ylireagointia. Melkoisen outoa se kyllä oli, kun isäntäväki tulee parkumaan alempi luokkaisille surujaan, sitä Kaarlo ihmetteli.



"Mutta... Eerik voi tehdä jotain... minulle... tai Rosalle!" Madelainen itku vain kiihtyi. "Miksi hän tekisi jotain Rosalle?" Kaarlo hämmästyi. Hänen ilmeensä lempeentyi. "Eerik halusi niin kovasti poikaa..." Madelaine selitti nyyhkytyksensä lomasta. "Hän saattaa tehdä Rosalle ties mitä, koska tämän sukupuoli oli väärä..."



Kaarlo huolestui aidosti Rosasta. Ei hän kyllä itse uskoisi Eerik-herrasta mitään sellaista, mutta Madelaine kuulosti olevansa todella huolissaan tyttärestään. Kaarlo oli valmis suojelemaan tätä pikkuista, jos se vaati sitä. Tämäkin vain tuntui Kaarlosta niin oudolta.

-  -  -  -  -



Eräänä iltana, kun Kaarlo oli jo päättänyt työnsä ja menossa nukkumaan, hän käveli taas sen lukitun oven ohitse. Suuri kiusaus vallitsi Kaarlon mielen, ja hetken mielijohteesta hän kokeili oven kahvaa. Se oli avoinna. Hän painoi kahvan alas, veti ovea itseään kohti ja astui huoneesen.



Huoneen lattiaan oli piirretty erivärisiä ja erikuvioisia ympyröitä. Kaarlo ei tajunnut niistä mitään, vaikka kuinka yritti. Renkaat jäivät kuitenkin pian toiselle sijalle, nimittäin kun hieman käänsi päätään, näki jotain muuta.



"Jumala, mitä sinä tällä tarkoitat?" Kaarlo sanoi henkeään haukkoen. Huoneen toisella reunalla olivat nimittäin noidan kattila ja loitsukirja. Oliko herra Herttua... ve-ve-velho?



Kaarlo ei voinut vastustaa kiusausta kurkistaa loitsukirjaa. Varmistettuaan, ettei kukaan olisi katsomassa, hän hiipi kirjan luokse ja käänsi sen sivua.



Sitä hänen ei kuitenkaan luultavasti olisi kannattanut tehdä. Kirjalla oli nimittäin omat keinonsa puolustua, kun joku tuntematon kävisi sitä sörkkimähän. Se puri Kaarloa.



Kaarlon käsi oli kipeä tuon puraisun jälkeen. Mitään jälkeä ei kuitenkaan ollut, suunnatonta kirvelyä vain. "Kuinka tämä on mahdollista?" mies päivitteli ääneen. "Aivan yliluonnollista."



Seuraavana hetkenä Kaarlo sai jo olla juoksemassa pois tuosta huoneesta. Joku olisi tulossa alakertaan! Mikäli tuo joku huomaisi hänet, siitä ei seuraisi hyvää. Varsinkaan, jos kyseessä olisi herttua. Ja vielä pahempi olisi, jos mies olisi velho.



Siinä Kaarlo kyllä oli oikeassa. Eerik oli velho, kelju noita. Yksi huono puoli tässä vain oli. Kuka tahansa saattaisi tällä hetkellä huomata, kuka hän todella oli. Se oli hänen ihonsa, joka hänet saattaisi kavaltaa. Kenelläkään normaalilla ei tuon kaltaista ihoa olisi, joten helpostipa hän saattaisi tulla ilmi.



Eerik nauroi. Pian siitäkään ei kuitenkaan olisi huolta. Hän lähtisi täältä vielä tänä iltana, eikä palaisi ihan heti. Hänellä... oli asioita hoidettavanaan.

-  -  -  -  -



Vielä samana iltana vietettiin Rosan syntymäpäiviä. Paikalla oli vain Madelaine; Eerik oli kadonnut jäljettömiin ja Kaarlolla oli töitä.





Rosa Hopeakulta.



Madelaine oli hyvin huolissaan Rosasta. Eerik oli kadonnut, ja nyt tämä saattaisi olla vielä suurempi uhka pikku-Rosalle. "Nuku hyvin", Madelaine sanoi ja painoi suukon Rosan otsalle. "Äiti valvoo..."



Ei Madelaine kovin kauan voinut valvoa Rosan vierellä. Hän tunsi taas voivansa pahoin, joten siinä sitä sitten juostiin täyttä vauhtia helpotushuoneeseen ja oksennukselle. Ei kai hän olisi raskaana? Olivathan he kerran olleet Eerikin kanssa yhdessä sillä tavalla ennen kuin Eerik katosi, mutta... olisiko se mahdollista taas?



Rosa osasi halutessaan olla hyvin vaikea kasvatettava. Erityisesti pottailu tuntui kovin haastavalta urakalta tämän tytön kanssa.



Kyllä Rosa oli myös hyvin suloinen tapaus. Ei kukaan voinut olla tytölle kovin pitkään vihainen, jos tämä kerran heitti ruuat syöttäjän rinnuksille tai viskasi leikkihevosella. Rosa vain oli kovin hellyyttävä.



Madelaine huomasi yllätyksekseen todella olevansa raskaana. Mitähän Eerik tästä sanoisi? Luultavasti käskisi synnyttää pojan...



Mutta Madelaine ei tiennyt, missä Eerik oli. Se jotenkin helpotti hänen oloaan, tiedä sitten, millä tavalla. "Olisit kuitenkin poika", Madelaine kuiskasi hiljaa.

-  -  -  -  -



Talvi saapui Hopeakultien kartanolle. Valkoinen lumivaippa peitti kartanon ja sen pihamaan.



Kartanon sisällä Kaarlo oli jälleen Rosan seurassa. Mies oli jo hyvin kiintynyt pikku tyttöön, niin paljon aikaa hän oli viettänyt Rosan kanssa. Sitkeästi hän oli opettanut Rosalle elämän tärkeitä taitoja, kuten kävelyä ja puhumista.



Kaarlon opetuksen alla Rosa päästikin suustaan ensimmäisen järkevän sanansa: nalle. "Kaarlo-setä on hyvin ylpeä Rosasta juuri nyt", Kaarlo nauroi ja kutitti Rosaa, joka hihitti söpöä nauruaan.



Madelainen vatsa sen sijaan oli paisunut räjähtämispisteeseen. Madelaine oli hyvin yllättynyt siitä, kuinka helppo tämä raskaus oli ollut. Ei hän ollut yhtä väsynyt kuin odottaessaan Rosaa, ei ollenkaan. Hän jaksoi jopa välillä leikkiä tyttärensä kanssa.



"Toivottavasti siellä voidaan hyvin", Madelaine kuiskasi ja siveli mahaansa. "Sinua odotetaan täällä jo." Herttuatar ei millään olisi jaksanut enää odottaa, tämä raskaus tuntui kestävän aivan liian kauan.



Rosan syntymäpäivien aika koitti varsin pian. Kukaan ei huomannut sitä, mutta tyttö itse jaksoi iloita asiasta muiden puolesta.





Rosa Hopeakulta.



Rosa päätti ensimmäiseksi kokeilla shakkia. Useasti hän oli pienempänä katsonut, kuinka hänen äitinsä oli sitä pelannut, ja nyt hän pääsi kokeilemaan sitä itse. Oikein mukavalta peliltähän tuo tuntui, jos Rosa oli rehellinen.



Mutta vielä shakkia enemmän Rosa piti kutomisesta. Hän oli huomannut tyhjät kangaspuut yläkerrassa ja päättänyt kokeilla, kuinka ne toimisivat. Kenenkään ei tarvinnut selittää Rosalle mitään, hän tajusi kutomisen jujun aivan itse. Selvä luonnonlahjakkuus!



"Äiti, missä isä on?" Rosa kysyi. Madelaine hätkähti. "Ku-kuinka niin?" "Minä muistan hänet vain juuri ja juuri. En haluaisi unohtaa häntä kokonaan." "Rosa-kulta, isäsi on... jossain. Mutta kyllä me pärjäämme. Me ja..." Madelaine punastui. "... tuleva pikkusisaruksesi." Rosa melkein pudotti lusikkansa. "Ai, saanko minä pikkusiskon tai -veljen? Milloin?"



Madelaine aikoi juuri vastata, ettei tietäisi, mutta silloin supistukset alkoivat. "Rosa, se... se tulee nyt... Hae Kaarlo... tai joku, kuka tahansa! Auuu!" Madelainen tuskat olivat hirveät. Tämä sattui aivan hirveästi, miksi, miksi, miksi...



"Yritä kestää, äiti", Rosa sanoi yrittäen valaa rohkeutta äitiinsä. Hän itse ei pystynyt edes katsomaan äitiään sillä hetkellä. Se oli hirveä näky pienen lapsen silmille, ei sellaista sopisi olla näkemässä näin nuorena kuin Rosa. Mutta Rosa olisi nyt läsnä, sille ei voisi mitään.



Hopeakultien perhe sai toisen tyttölapsensa. Tämä vauva oli suora kopio Rosasta; mustat hiukset ja ruskeat silmät. Madelaine katsoi hieman kyynelisin silmin lastaan, Sophiaa, ja mietti, mitä Eerik sanoisi toisesta tyttärestä? Kovin pitkää aikaa Madelaine ei saanut miettimisajaksi, sillä jokin... jokin oli vielä tulossa.



"Rosa!" Madelaine kiljui. "Sinä... sinä sait myös toisen pikkusisaruksen!" Rosa hymyili ja taputti käsiään yhteen. "Kumpi se on?" Rosa uteli. Madelainen kasvoille levisi lämmin hymy, kun hän katsoi tätä lasta. Tässä hän nyt oli!



Tässä oli Hopeakultain kartano perivä poika, Victor. Sisartensa tavoin myös Victor omisti isänsä silmät ja äitinsä hiukset.



Rosa lähti noutamaan Kaarloa, jolloin Madelaine jäi yksin kaksosten kanssa. Rosa helli ja suukotteli sylissään lepäävää poikalasta ja kiitti Jumalaa. Eerik oli saanut toivomansa pojan. Hän itse oli saanut toivomansa pojan. Mutta myös kaksi ihanaa tyttölasta, joista Madelaine toivoi miehensäkin pitävän. Samassa Madelaine kuuli tutun äänen takaansa.



"Riivatun nainen, etkö sinä osaa helkutti soikoon poikaa minulle tuoda?" Eerik karjui ja osoitti maassa makaavaa Sophiaa. Madelaine kääntyi ympäri ja hätkähti taaksepäin. Eerik... oli velho! Hän suorastaan säkenöi mustaa magiaa, ei tämä ollut mahdollista.



Eerik huomasi Madelainen pitävän käsissään toista vauvaa. "Poika", hän sanoi itsetyytyväisyyttä huokuvalla äänellä. "Et olekaan ihan hyödytyn tapaus, Madelaine. Tuo poika tänne."



Madelaine empi, pitäisikö hänen antaa Victoria Eerikin käsiin. Eerik kuitenkin toisti käskynsä, eikä Madelaine enää uskaltanut uhmata miestään. "Hä-hän on Victor", Madelaine sanoi ja laski Victorin miehensä käsivarsille. "Vai Victor..." Eerik mutusteli tietoa. "Nyt, vie tuo maassa makaava tyttö pois, en halua nähdä häntä silmissäni!" Madelaine kyykistyi oitis kaapaten Sophian käsiinsä ja juoksi pois.



Eerik jäi yksin ruokasaliin Victorin kanssa. "Voi poika, poika, poika..." Eerik huokaisi ja nosti Victorin niin korkealle, että saattoi katsoa poikaansa suoraan silmiin. "Olet juuri täydellinen suunnitelmieni kannalta", Eerik jatkoi ja laski sitten Victorin maahan. "Juuri täydellinen."



Eerik räkätti räkänauruaan. Kaikki meni juuri kuten hän suunnitteli. Mikään ei voisi enää pilata hänen suuria suunnitelmiaan, ei yhtikäs mikään.

-  -  -  -  -

Tässä toinen osa. Toivon, että kykenitte lukemaan loppuun asti, vaikka tämä olikin kaikkea muuta kuin julkaisukelpoinen - omasta mielestäni ainakin. Seuraavassa osassa seurataankin hieman erilaisempaa perhettä; Soranietoksia nimittäin. Hehän ovat kauppiaita. Ja se osa ilmestyy... ehkäpä kahden-kolmen viikon kuluttua :D Tässä on paha sanoa yhtään mitään, kun aikaa ei ole kovin paljoa.