Ensimmäisen osan aika koittaa... än... yy... tee... nyt! Tapahtumien keskipisteenä toimii Mustasävelein linna, ja päähenkilöitä ovat tietenkin tuon linnan asukkaat eli kuningasperhe. Toivon mukaan jaksatte seurata vielä tämän jälkeen, vaikka päivitysajat saattavat venyä viikoiksi ja tunnelma ei todellakaan ole niin keskiaikainen, kuin itse haluaisin. Mutta yrittäkää nauttia ^.^



-  -  -  -  -

(kuvia 107 kpl)

-  -  -  -  -



Augustus seisoi linnansa parvekkeella ja katseli valtakuntaansa. Ennen horisonttia näkyi vain yksi talo, ja sekin kuului eräälle aatelisperheelle. Voi kuinka kovasti Augustus toivoikaan, että myös muu kansa olisi asunut lähempänä. Mutta minkäs teet, maa oli hedelmällisempää joen toisella puolella, ja siellä talonpojat pitivät majaansa.



"Onko kaikki hyvin?" Cecilia kysyi. Augustus kätki hämmentyneisyytensä. Cecilia oli saapunut niin hiljaa, ettei hän ollut kuullut mitään. Toisaalta taas hän oli ollut niin syvällä ajatusmaailmassaan, että tuskinpa hän olisi kuullut edes norsulaumaa. Augustus kääntyi ympäri ja soi kauniille kuningattarelle hymyn.



"Kaikki on paremmin kuin voisi edes olla", Augustus sanoi lempeästi ja painoi suukon vaimonsa huulille. "Kuinkas Hannah?" "Laitoin hänet juuri nukkumaan", Cecilia sanoi. "Viola kyllä hoitaa hänet sitten. Mutta haluaisin puhua eräästä asiasta..."



Cecilia kuulosti kovin vakavalta, ja se sai Augustuksen hämmästymään. Oliko jotain sattunut? "Niin mistä haluat keskustella?" hän kysyi uteliaana. "Lapsista", Cecilia sanoi nopeasti saaden Augustuksen hätkähtämään. "Augustus-kulta, sinä tiedät aivan yhtä hyvin kuin minäkin, että poika se on joka valtaistuimen perii. Ja... meillä on vain tytär, joten..." "Cecilia, kuuntele", Augustus keskeytti vaimonsa. "Kuuntele. Muistatko sen ajan, kun odotit Hannahia? Myönsit itsekin, ettei se ollut helppoa. Ja lääkäri ihmetteli kovasti, että selvisit synnytyksestä. Hän oletti, että olisit kuol..." Augustus vaikeni. Muistot tulvivat mieleen liian rivakkaa tahtia.



Cecilia tarttui Augustuksen käsiin. "Muistan minä", hän sanoi lempeästi. "Ja tiedän omat rajani. Kyllä minä pystyn kestämään sen uudelleen. Minun... meidän täytyy saada poika."



"En tekisi mitään, mitä en haluaisi tai kestäisi", Cecilia lopetti. "Etkö?" Augustus kysyi hämmästellen. Cecilia nyökkäsi ja hymyili, jotta myös hänen miehensä tajuaisi sen. Tosi asiassa Ceciliaa pelotti hieman. Mutta vain hieman! Hän pystyisi tähän kyllä, hän tiesi sen.



Augustus naurahti ja nyökkäsi sitten. Hän nosti vaimonsa syliinsä ja lähti kantamaan häntä sisälle. "Kyllä minä osaan kävellä itse", Cecilia nauroi. "Mutta haluan kantaa sinut", Augustus sanoi ja soi vaimolleen pienen suukon. "Eikä enää vastaväitteitä, tai heitän sinut tyrmään." Cecilia nauroi ja tiukensi otettaan, jottei putoaisi.



"Cecilia, oletko nyt aivan varm..." Augustus kysyi hiukan epäluuloisena, kun he saapuivat makuuhuoneeseen. "Olen varma, älä viitsi, kulta", Cecilia huokaisi. Hän rakasti Augustusta, mutta tämä huolehtivaisuus alkoi jo mennä yli ymmärryksen.



Meni vielä hetki, ennen kuin Cecilia sai vakuutettua Augustuksen siitä, ettei uusi raskaus olisi hänelle vaarallinen. Ja eihän siitä edes voi olla varma, tulisiko hän raskaaksi.

-  -  -  -  -



Kello löi kaksitoista. Viola laski haikein mielin lempikirjansa käsistään. Ensin työ, sitten vasta huvi, niin oli sanottu jo monta sataa vuotta. Ja nyt olisi edessä melko paljon työtä, Hannah täytyi herättää päiväunilta, laittaa lounas ja siivota... Violan elämä oli hyvin täynnä työtä, mutta hän piti siitä.



Viola oli hoitanut Hannahia tämän koko elämän ajan, ja siinä ajassa hän oli ehtinyt kiintyä tyttöön kovin. Jonain kauniina päivänä Viola toivoi saavansa itsekin lapsia, mutta hän epäröi, olisiko tuo mahdollista. Lapsikin tietää, että lapsen saamiseen tarvittiin kaksi osapuolta. Viola olisi tietenkin toinen, mutta... kuka olisi toinen?



Violan yksi tärkeimmistä tehtävistä oli huolehtia Hannahin kasvatuksesta. Viola tiesi, että yleensä pienet lapset eivät jaksaneet keskittyä pottailuun - olihan Viola itsekin ollut muinoin melko kuriton kakara - mutta Hannah oli poikkeus.



Siinä missä muut lapset olisivat jo rientäneet kiskomaan verhoja alas, Hannah istui kiltisti paikoillaan. Violasta moinen käytös oli hyvin ihmeellistä. Mutta eipä tuokaan mitään haitannut, hänen työnsä se siinä vain kävi helpommaksi.



Laitettuaan ruuan pöytään ja leikitettyään hetken aikaa Hannahia, Viola kuuli kuinka joku jyskytti ovea. Hän kipitti kiireen vilkkaa avaamaan oven. "Päivää", sanoi enkelin kasvot omaava mies. "Minun piti tavata herra Kuningas."



Eerik Hopeakulta sai odottaa jonkin aikaa, ennen kuin kukaan saapui. "Kuningas saapuu aivan pian", Cecilia sanoi hymyillen lämpimästi. Eerik hymyili takaisin. "Eipä tuo haittaa, oli minulla hieman asiaa sinullekin", Eerik sanoi ja vilkuili ympärilleen varmistaakseen, ettei ketään ollut kuulemassa. Sen jälkeen hän ojensi erään hajuvesipullon Cecilialle. Cecilia piteli kaunista pulloa kädessään hyvin yllättynyt ilme kasvoillaan. "Mitä täm..." "Lahja kauniille kuningattarelleni", Eerik sanoi ja kumarsi syvään.



Cecilia sai jututtaa vielä hyvän tovin herttuaa. Augustuksella oli parempaa tekemistä yläkerrassa Hannahin seurassa. "Hyvää yötä, isin pikku prinsessa", Augustus sanoi ja laski esikoisensa kehtoon.



"Eerik", Augustus sanoi ja tervehti herttuaa lämpimästi. "Hyvää päivää, kuningas", Eerik sanoi hänkin. "Sano vain Augustus, ystäväni", Augustus pyysi. Häntä nolotti hieman Eerikin kunnioitus häntä kohtaan. Miehet juttelivat pitkään kaikesta maan ja taivaan välillä - erityisesti kuningasta kiinnosti tietää, oliko herttualle siunaantunut poikaa, jolle hän voisi naittaa Hannahin - mutta pian herttua ilmoitti lähtevänsä kotiin. "Henkilökohtaisia asioita", Eerik Hopeakulta oli sanonut.



Violalla oli pitkä päivä takana. Hän oli joutunut laittamaan vielä lisää ruokaa, kiitos vieraiden. Olisi hänelle voitu vaikka ilmoittaa asiasta, jotta hän olisi voinut tehdä kaiken ruuan samaan aikaan. Viola pyyhki kätensä esiliinaan ja valmistautui lähtemään nukkumaan, kun kuningattaren ääni kuului jostain.



Cecilia oli oleskeluhuoneessa kutomassa kangasta. Hänkin suunnitteli jo nukkumaan menoa, mutta vielä pitäisi eräs asia hoitaa ennen sitä.



"Kutsuitte, rouva", Viola sanoi saapuessaan paikalle. "Kyllä. Istu, Viola, minä... käyn ensin tuolla."



Cecilia juoksi suorinta tietä kylpyhuoneeseen ja kyykistyi oksentaakseen. Epäilys lapsen tulosta kasvoi, tämäntapaisia tuntemuksia hänellä oli ollut Hannahin odotusaikanakin.



Cecilia palasi oleskeluhuoneeseen. Viola nousi seisomaan ja kyseli hätäisesti, oliko kuningattarella mahdollisesti jotain ongelmia, mutta Cecilia hiljensi hänet. Viola istuutui uudelleen. "Halusitte puhua, rouva." "Asia koskee Hannahia... Hänhän saavuttaa pian koulutuskelpoisen iän. Haluaisin tietää, voisitko sinä toimia hänen kotiopettajanaan."



"Tietenkin voisin, rouva, mutta minä..." Viola vaikeni. "Jatka, ole hyvä", Cecilia sanoi kulmat koholla. "Rouva, minä en osaa itsekään lukea kovin hyvin... Tai kirjoittaa. Vanhemmillani ei ollut varaa laittaa minua kouluun ja..." "Ymmärrän. Siinä tapauksessa aloitat koulun huomenna." Viola hätkähti. "Haluaisimme kovasti Augustuksen kanssa, että sinä opettaisit Hannahia. Hannah tuntee sinua, ties mitä hän sanoisi täysin vieraasta opettajasta..." "Rouva, suostun ilomielin", Viola sanoi ja nousi ylös. "Luvallanne poistun. Ruoka odottaa."



Violan kädet tärisivät innosta, kun hän kattoi seuraavana päivänä aamiaispöytää. Hän pääsisi vihdoin kouluun, tästä hän oli haaveillut koko ikänsä! Kuinka paljon hän olikaan kiitollisuuden velassa kuningattarelle tästä hyvästä, kuinka hän voisikaan ikinä korvata tämän?



Kuninkaan ja kuningattaren syödessä Augustus kuuli, että ovi paukahti kiinni. "Lähtikö Viola torille?" hän kysyi vaimoltaan. "Ei. Lähetin hänet kouluun", Cecilia myhäili ja laittoi uuden lusikallisen muhennosta suuhunsa. Augustus katsoi Ceciliaa kysyvästi. Cecilia laski lusikkansa ja selitti tilanteen miehelleen. "Viola siis pystyy toimimaan myös kotiopettajattarena?" Augustus kysyi lopuksi. "Toivottavasti", Cecilia sanoi hymy huulillaan.

-  -  -  -  -



Syksy saapui Ruskalaaksoon, ja sen merkiksi puut saivat kauniin ruskan sävyn.



Syksyn tavoin oli saapunut myös tieto siitä, että kuningasperhe sai jännittää mahdollista perijää. Kuningattaren vatsa oli kasvanut roimasti, ja synnytys saattaisi käynnistyä milloin vain.



Juuri nyt, kun Violaa olisi tarvittu eniten, hän sairastui. Kukaan ei tiedä, mihin. Luultavasti kulkutauti, oli sanonut lääkäri, jonka Cecilia oli kutsunut paikalle. Viola märättiin lepoon.



Violan ollessa vuoteen oma kuningatar ja kuningas palkkasivat kokin käymään kolmesti päivässä tuomassa ruokaa heille sekä siivoojaan, joka kävi joka ilta siivoamassa linnan. Mutta lastenhoitajaa he eivät halunneet. Cecilia oli raskaana, mutta se ei estänyt häntä huolehtimasta pikku prinsessansa tarpeista. Ja olihan hänellä Augustus apunaan.



Pian Hannahin hoito jäi kuitenkin kokonaan Augustuksen vastuulle. Lääkäri oli tarkistuskäynnillään määrännyt myös kuningattaren lepäämään pitkäksi aikaa. Raskaus oli niin lähellä loppuaan, ettei kannattanut ottaa riskejä.

-  -  -  -  -



Muutaman päivän päästä Viola oli jo niin hyvässä kunnossa, että hän saattoi palata takaisin töihinsä. Heti ensimmäisenä päivänä Viola pääsi todistamaan sitä, kuinka Hannah vihdoin oppi käymään itse asioillaan.



Tosin kovin kauaa tuosta taidosta ei ollut apua. Prinsessalla oli nimittäin syntymäpäivät.





Prinsessa Hannah Mustasävel.



Vielä samana iltana Cecilia tunsi pistoksia. Häntä pyörrytti ja jaloista hävisi tunto. "Nytkö..." hän sai sanotuksi.



Kyllä, nyt. Cecilian synnytys käynnistyi. Hän huusi jotakuta auttamaan aina silloin, kun hänen ei tarvinnut huutaa tuskaansa. Tämä sattui niin vietävän paljon.



Viola saapui paikalle niin nopeasti kuin vain pystyi. Hän ei oikein tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä, tämä oli ensimmäinen synnytys jossa hän oli mukana. "Jumala, auta minua sekä kuningatarta", hän sanoi ja teki ristinmerkin.



Augustus odotti kärsimättömänä oleskeluhuoneessa. Viola oli patistanut kuninkaan pois jaloista, ja täällä hän nyt odotti. Ja odotti. Ja odotti. Kaksi tuntia kului, eikä vieläkään kukaan ollut tullut sanomaan hänelle, mitä oli käynyt. Augustus pelkäsi, että hänen vaimonsa ei olisi kestänyt tätä synnytystä. Tai jos vauvalle oli käynyt jotain?



Pian Viola asteli esiin makuuhuoneesta. "Terve tyttölapsi", hän sanoi ja hymyili. Augustus katseli haltioituneena pientä kääröä Violan käsivarsilla. "Aivan äitinsä näköinen", Augustus huokaisi. Sitten hän muisti Cecilian.



Augustus käski Violan hoitaa lasta ja marssi itse makuuhuoneeseen. Hän näki Cecilian, joka nukkui hiljaa tuhisten peiton alla. Ainakin Cecilia oli vielä elossa.



Augustus odotti vaimonsa luona niin pitkään, että Cecilia heräsi. Augustuksen ilo oli sanoin kuvaamaton, kun kuningatar avasi silmänsä ja nousi istumaan.



Cecilia nousi vapisten pystyyn ja halasi Augustusta. "Ku-ku-kumpi tuli?" hän sai sanotuksi. "Tyttö", Augustus vastasi. "Olen niin pahoillani", Cecilia sanoi aivan yllättäen ja hänen silmänsä täyttyivät kyyneleistä. "Poika olisi..." Augustus painoi sormensa Cecilian huulille. "Tärkeintä on, että sekä sinä että lapsi olette kunnossa. Muulla ei ole väliä."



Viola peitteli yläkerrassa Ulrikaksi ristittyä lasta. Hän olikin ehtinyt pelätä, milloin hän saisi seuraavan kerran hoitaa pientä lasta. Hannah oli jo niin itsenäinen, ei hän enää ollut riippuvainen Violasta.



Niinhän se oli. Hannah kykeni jo huolehtimaan itsestään. Suurimmat osat päivistä kuluivat linnan kirjastossa lukemassa, sen verran Viola oli jo opettanut Hannahia ymmärtämään kirjainten maailmaa, että hän pystyi lukemaan joitain kirjoja.



Tietenkin Hannah oli edelleen kovassa opetuksessa, ei se ollut lähelläkään loppua. Violasta tuntui kyllä hieman oudolta opettaa Hannahia, hänen oma koulunsa oli myös vielä hieman kesken. Ja Hannah tuntui tietävän maailman menosta paljon enemmän kuin hän itse.



"Kiitos, Viola", Hannah sanoi aina jokaisen tunnin jälkeen ja halasi opettajaan. Violasta tuo ele oli hyvin suloinen. Mutta se oli jotenkin niin kovin Hannahin tapaista, tyttö oli kaikin puolin suloinen.



Hannah oli kovin kiinnostunut oppimaan kaikkea uutta. Erityisen tyytyväinen hän oli itseensä, kun hän monen päivän aherruksen jälkeen oppi käyttämään kangaspuita. Pian hän tekisi yhtä kauniita seinävaatteita kuin hänen äitinsä.



Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun koitti päivä, jolloin Ulrika täyttäisi vuosia. Kakkukin oli hankittu kylän parhaimmalta leipurilta.





Prinsessa Ulrika Mustasävel.



Ulrika sai oitis tuntea nahoissaan rakkautta. Meni pitkään, ennen kuin tyttö sai olla hetken aikaa itsekseen. Mutta Ulrika nautti niistä yksinolon hetkistä, hän saattoi leikkiä aivan rauhassa uudella hevosellaan.



Pian Viola saapui paikalle keskeyttämään Ulrikan mielikuvituksen täytteiset leikit. Potalla käyminen pitäisi oppia, ei sille mitään voisi. Tässä asiassa Ulrika oli aivan kuin sisarensa; myös tämä tyttö istui kiltisti potalla ja hoiti asiansa asiallisesti.



Hannah saapui myöhemmin tervehtimään sisartaan. Hänestä Ulrika oli myös tavattoman suloinen, ei sille mitään voinut. Mutta siinä leikkiessään Ulrikan kanssa Hannah tajusi jotain. Jotain varsin merkittävästi hänen tulevaisuuteensa liittyvää.



Hannah asteli yläkertaan, josta hän löysi äitinsä. Molemmat ottivat lautasellisen Ulrikan syntymäpäiväkakkua, ja sen syötyään Hannah otti puheeksi sydäntään painavan asian. "Äiti, joudunko minä olemaan jonain päivänä kuningatar?" hän kysyi.



Cecilia oli vähällä tukehtua kakkuunsa. Ei hän odottanut Hannahin puhuvan tuollaisia! Hannah toisti kysymyksensä. "Hannah, ei sellaiseen voi vielä vastata", Cecilia selitti. "Kukaan ei vielä tiedä, saatko sinä pikkuveljen, joka perisi isäsi paikan. Mutta jos et saa..." "Minusta tulee kuningatar", Hannah lopetti äitinsä lauseen. Hannah ei sanonut sen jälkeen enää mitään, hän vain poistui paikalta.



Cecilia popsi kakunpalansa nopeasti ja etsi sitten Augustuksen käsiinsä. "Augustus, meillä ei ole vieläkään perijää", hän sanoi ja valmistautui jatkamaan, mutta Augustus nosti kätensä ylös. "Ei tule kysymykseenkään."



"Mutta kultaseni, poika täytyy saada..." Cecilia jatkoi. "Cecilia, etkö sinä ymmärrä?" Augustus parkaisi. "Minua pelottaa, että menetän sinut. Hannahin synnytys oli vaikea, samoin Ulrikan. Mitä jos seuraava päättyy pahemmin? Tajuatko, että siinä voi käydä huonosti sekä sinulle että lapselle!" Augustus kääntyi vikkelästi ympäri ja jätti Cecilian seisomaan yksin aulaan.



Augustus väitti, ettei Cecilia tajuaisi. Mutta Cecilia oli aivan toista mieltä. Hän kyllä ymmärsi, mutta Augustus ei. Hänellä oli kuningattarena vain yksi tehtävä, ja se oli synnyttää kuningaskuntaan seuraava kuningas. Miksei Augustus voinut antaa hänen täyttää sitä tehtävää?



Augustus ilmestyi pian ulos Cecilian seuraksi. "Onko se poika sinulle todella niin tärkeä?" Augustus kysyi hiljaa. Hän silitti Cecilian poskea. Cecilia hymyili ja nyökkäsi sitten. "Kyllä minun täytyy varmaan sitten suostua siihen. Mutta ei vielä", hän lisäsi nopeasti. "Aikanaan."



Augustus poistui parvekkeelta. Cecilia jäi jälleen yksikseen. Mutta nyt hän oli hieman tyytyväisempi.

-  -  -  -  -



Yleensä perheen isät eivät osallistuneet kovin paljoa lasten kasvatukseen, varsinkaan aatelissukuiset tai kuninkaat, mutta Augustus oli eri mieltä siitä käsityksestä, että lapset kuuluivat naisten vastuulle. Hän nautti lastensa seurassa olemisesta. Ja lapset nauttivat vanhempiensa suerasta. "Näin sinä kävelet omin avuin, Ulrika", Augustus opasti kuopustaan.



Ulrika väsyi kuitenkin oma-aloitteisen tepastelun opetteluun melko nopeasti. Tyttö piti huolen, että myös Augustus huomaisi asian; hän haukotteli ja hieroi silmiään ja loi isäänsä katseita, jotka viestittivät hänen haluavan nukkua.



Asia meni perille. Ulrika löysi itsensä kehdosta ennen kuin huomasikaan. "Nuku hyvin", Augustus kuiskasi ja siirsi Ulrikan otsahiukset pois tämän silmiltä.



Hannahilla oli sattunut pieni vesivahinko... Tomerana tyttönä hän kuitenkin siivosi jälkensä varsin nopeasti, eikä kukaan huomannut mitään olevan vialla, ennen kuin seuraava käytti helpotushuonetta.



Seuraavana aamuna kuninkaan linnan piha peittyi valkoiseen lumivaippaan.



Viola oli jälleen ollut ahkerana, ja saanut Ulrikan oppimaan potalla käynnin. Eipä siinä taaskaan tarvinnut kovin paljoa ponnistella, pikku prinsessa oli niin innokas harjoittelija.



Mutta kuten siskonsakin kohdalla, koitti myös Ulrikan kasvaminen juuri tuon taidon oppimisen jälkeen.





Prinsessa Ulrika Mustasävel.



Viola oli usein pikkuisena tyttönä auttanut äitään saven käsittelyssä. Nyt hän päätti elvyttää vanhat taitonsa, kun koulussa käyminen oli saatettu päätökseensä ja vapaa-aikaa oli enemmän. Tietenkin töitä oli edelleen riittävästi, mutta kuten sanottu, välillä Viola saattoi hengähtää.



"Syö nopeasti", Hannah tokaisi pikkusiskolleen. "Siellä on taas satanut lunta!" "Luntako?" Ulrika hämmästeli. "Mitä se on?" Hannah katsoi ensin Ulrikaa hämmästyneenä, mutta virnisti sitten ilkikurisesti. "Sittenpähän näet."



Pimeä ehti laskeutua, ennen kuin prinsessat ehtivät ulos. "Tämäkö on sitä lunta?" Ulrika sanoi katsellen arvostelevasti valkoista ainetta ympärillään. "Tämä juuri", Hannah sanoi. "Eikö olekin kaunista!" Ulrika nyökytteli. Miksi ihmessä häntä ei oltu päästetty aiemmin ulos? Miksi hän sai nauttia maailman kauneudesta vasta nyt?



Sisarukset olivat ulkona monta tuntia tekemässä lumienkeleitä ja leikkimässä lumisotaa. He molemmat tunsivat itsensä niin onnellisiksi sillä hetkellä.



Hannah oli kovin tyytyväinen omaan lumienkeliinsä. "Sen nimi on Suojelusenkeli", hän selitti Ulrikalle. "Täältä se suojelee minua ja tuo hyvää onnea."



"Ulrika", Hannah aloitti vakavana. "Haluaisitko sinä joskus olla kuningatar?" Ulrika mietti hetken. "En", hän lopulta sanoi. "Entä sinä?" "En minäkään haluaisi", Hannah myönsi oikopäätä. "Mutta pelkään, että minusta voi hyvinkin tulla... joskus... sellainen."



"Ihan turhaan pelkäät", Ulrika nauroi. "Ei sinusta kuningatarta tule. Jostain pojasta tulee kuningas." "Mutta kun meillä ei ole veljeä, eikö se yleensä tarkoita että..." "Hannah. Haikaralla on vielä aikaa kuljettaa meille sellainen. Mennäänkö nyt sisälle? Minulle ainakin alkaa jo tulla kylmä."



Hannah katsoi pikkusiskonsa perään. Helppohan hänen oli sanoa tuollaista, hänellä ei olisi pelkoa tulla kuningattareksi, hän oli heistä nuorempi. "Tule jo, Hannah!" kuului Ulrikan huuto nurkan takaa. Hannah otti muutamia askelia kohti tuota huutoa. Ehkä Ulrika oli oikeassa. Ei hänen kannata huolestua tuollaisista asioista.

-  -  -  -  -



Ulrikasta paljastui musikaalinen puoli, joten hänen vanhempansa hankkivat hänelle tuoreen musiikkisoittimen suoraan ulkomailta. Ulrika mieltyi kovasti tähän viulu-nimiseen soittimeen, joskin sen soittaminen tuntui melko vaikealta... Ja hän oli luonteeltaan kovin kärsimätön, ei hän jaksanut odottaa pitkään soittotaitojen kehittymistä. Viulu saikin jäädä hetkeksi aikaa sen menetettyä uutuuden viehätyksensä:



"Oletko miettinyt sitä kolmatta lasta riittävästi?" Cecilia kysyi mieheltään. Augustus tunsi taas olonsa niin kiusaantuneeksi, kun tämä asia otettiin puheeksi. Mutta jos se kerran oli niin ylitse pääsemättömän tärkeätä hänen vaimolleen, niin... "Jos kerran haluat."



Augustuksen mielestä tämä lapsiasia omisti aivan liian suuret riskit. Jos hänen rakkaalle vaimolleen sattuisi jotain, hän ei ikinä voisi antaa sitä itselleen anteeksi. "Jumala meitä siunatkoon", hän huokaisi.



Kun Cecilia tuli hänen vierelleen, Augustus oli valmis esittämään tavanomaiset "oletko varma tästä"-kysymyksensä. Cecilia kuitenkin hiljensi miehensä. "Augustus, usko että kestän tämän, sopiiko?"



Augustus veti vaimonsa aivan kiinni omaan vartaloonsa. "Kyllä minä sinua uskon", hän sanoi ja antoi suukon Cecilialle. Sitä seurasi toinen suukko ja sitä vielä yksi ja vielä toinenkin...



Hannah katseli itseään peilistä. Hänen syntymäpäivänsä lähestyivät. Ja sitä seuraavana syntymäpäivänään hän olisi jo valmis kuningattareksi. Eikä se Ulrikan lupaama haikara ollut vieläkään vieraillut heidän linnassaan. Jos se ei tulisikaan?



Augustus saapui huoneeseen. "Vaivaako jokin isän kullannupun mieltä?" hän tiedusteli ja kiersi kätensä esikoistyttärensä harteille. Hannah oli hiljaa hetken aikaa, mutta myönsi lopulta pelkonsa. Augustus kuunteli hänen puhetulvaansa maltillisesti. Kun Hannah oli päässyt loppuun asti, Augustus kertoi tyttärelleen, että hän ei missään tapauksessa tulisi olemaan kuningatar - vaikkei Augustus voinut käsittää, mitä vikaa Hannah näki siinä. "Sinulle ja Ulrikalle saattaa hyvinkin tulla vielä veli. Hän tulee nousemaan valtaan, joten älä pelkää."



Augustus halasi vielä tytärtään ja poistui sitten. Hannah hymyili. Hänestä tuntui nyt paljon paremmalta. Augustuksen oli jotenkin onnistunut vakuuttamaan Hannah siitä, että hänellä ei olisi mitään pelkäämisen aihetta.



Hannah päätti nauttia viimeisestä päivästään ennen teini-ikää. Hän harhaili ympäri linnaa haaveillen siitä, millainen tulevaisuus hänellä voisi olla. Pitkän hortoilun jälkeen Hannah päätyi keittiöön, jossa Viola jo valmisteli aamiaista. "Hyvää huomenta, prinsessa", Viola tervehti aurinkoisesti hymyillen ja niiasi. "Voitte jo istuutua, ruoka on pian valmista."



Hannahin ei tarvinnut odottaa kauaa, ennen kuin Viola toi suuren räiskäleannoksen hänen eteensä. Hannah kiitti Violaa. "Ajattelin tehdä jotain hyvää syntymäpäivänne kunniaksi", hän sanoi ja kattoi muutkin lautaset.



Vähitellen muu perhe saapui paikalle. Kaikki olivat innoissaan herkkuaamiaisesta. Paitsi kuningatar. Ceciliasta tuntui pahalta syödä mitään juuri nyt. Hänen päätään särki, eikä mikään maittanut. Ehkä se oli se hajuvesi, jota hän oli laittanut? Tai sitten se eilinen herkutteluhetki, johon kuului jos jonkinlaista leivosta?



Augustus siirtyi tanssisalin puolelle pelaamaan shakkia. Jonkin ajan kuluttua myös Ulrika ilmaantui paikalle. "Saisiko liittyä seuraan?" hän kysyi katsoen pelilautaa innokkaana. "Totta kai, mukavaa saada peliseuraa", Augustus sanoi ja viittoili Ulrikaa istumaan. "Yleensä pelaan herttuan kanssa, mutta hänellä on ollut kiireitä tässä viime aikoina."



Kun Ulrika oli saanut aseteltua kirjoja riittävästi tuolin päälle, hän huokaisi kuuluvaan ääneen. "Kuinkas tätä pelataan?" hän kysyi. Augustus alkoi innoissaan selittää lempipelinsä sääntöjä tyttärelleen, ja siihen kuluikin se ensimmäinen puoli tuntia. Vasta sen jälkeen Augustus ja Ulrika saattoivat aloittaa pelin.



"Hehee, sinä hävisit!" Ulrikan nauru kaikui linnan sisätiloissa. Hän oli juuri voittanut monta vuotta shakkia pelanneen isänsä ensimmäisessä pelissään koko elämänsä aikana. Augustus nousi ylös ja kiitti Ulrikaa pelistä. Hänestä oli niin mukavaa nähdä tyttö noin iloisena. Eikä tämän tarvinnut saada tietää, että hän itse oli hieman avittanut tuossa voitossa.



Oleskeluhuoneessa Cecilia oli jälleen kutomassa kangasta. Yksi uusi seinävaate olisi pian valmis. Mutta kesken viimeistelyn Ceciliaa alkoi pyörryttää. Hänen silmissään tuntui sumenevan, hänen käsiään ja jalkojaan pisteli.



Olikohan tämä normaalia? Jospa hän oli tullut raskaaksi ja tämä oli vain tavanomaista raskauspahoinvointia..? Cecilia sulki silmänsä hetkeksi ja hengitti rauhallisesti sisään ja ulos. Hän nousi ylös. Ehkä hän vain tarvitsi hieman lepoa.



Cecilia ei kuitenkaan ehtinyt ottaa kuin muutaman askeleen, kun hänen jalkansa pettivät. Hän vajosi alas lattialle. Kun Cecilia nosti katseensa, hän huomasi näkevänsä kaiken vähintään kolmena kappaleena. Se... se oli pelottava tunne!



"Mikä minua vaivaa?" Cecilia itki ääneen ja yritti nousta ylös. Se yritys paljastui kuitenkin aivan turhaksi. Cecilia kaatui kovaäänisesti maahan ja menetti tajuntansa.

-  -  -  -  -



...



Viola katsoi huolestunut ilme kasvoillaan nukkuvaa kuningatarta. Hän oli pelästynyt kovin, kun oli löytänyt rouvan pyörtyneenä oleskeluhuoneen lattialta. Lääkäriä hän ei ollut vielä kutsunut, mutta jos rouva ei kohta heräisi, niin hän tekisi sen.



Aikaa tuntui kuluvan ikuisuus, ja lopulta Viola ei enää kestänyt. Lääkäri pitäisi saada paikalle heti! Viola nousi ylös, harppoi kohti ovea ja valmistautui juoksemaan kylille, mutta kuningattaren vaisu ääni sai hänet seisahtumaan. Viola kääntyi ympäri ja hymy levisi hänen kasvoilleen. "Rouva, te heräsitte!" hän huudahti riemuissaan ja auttoi kuningattaren pystyyn.



Cecilia vapisi edelleen, mutta häntä ei pyörryttänyt niin paljoa kuin jonkin aikaa sitten. "Mitä tapahtui?" hän kysyi Violalta saaden kattavan selityksen siitä, kuinka Viola oli löytänyt tajunsa kadottaneen kuningattaren lattialta, kantanut hänet sänkyyn ja valvonut tämän vierellä koko ajan. Cecilia keskeytti Violan selostuksen: "Tietääkö Augustus?" "Voi ei, rouva, hän lähti käymään herttuan luona, eikä ole vielä tullut."



"Hän ei saa tietääkään", Cecilia sanoi rauhallisesti. "Hän alkaisi taas esittää liian huolehtivaa, joten on parempi ettei hän tiedä tästä... välikohtauksesta. Tämä jääköön meidän pikku salaisuudeksemme?" "Tietenkin, rouva. Aivan miten haluatte", Viola sanoi ja niiasi. Sitten hän poistui.



Cecilia ehti juuri ja juuri vaihtaa vaatteensa, kun Augustus saapui. "Hei, kultaseni", hän tervehti vaimoaan ja suuteli häntä. "Kuinkas täällä on mennyt?" "Oikein mainiosti", Cecilia sanoi nopeasti. "Mutta jos sallit niin... minulla taitaa olla asioita hoidettavani."



Cecilia käveli tahdikkaasti ollessaan vielä Augustuksen kanssa samassa huoneessa, mutta suljettuaan oven hän juoksi kiireen vilkkaa helpotushuoneeseen. Siellä hän kumartui ja oksensi. Osittain hän tunsi olonsa helpottuneeksi. Se oli siis sitä raskauden pahoinvointia, nyt hän tunsi olevansa varma siitä.



Ilta koitti vihdoin. Se puolestaan tarkoitti Hannahin syntymäpäiviä.





Prinsessa Hannah Mustasävel, joka vihdoin luopui lapsuuden ajan kampauksestaan käytyään lainaamassa äitinsä kauneudenhoitovälineitä.



Hannah ei ehtinyt nauttia kovinkaan kauaa syntymäpäivänsä riemuista, kun hän jo huomasi makaavansa kylmällä kivilattialla keskellä sisääntuloaulaa. Hänen päässään heitti ikävästi.



Hannah nousi ylös yhtä nopeasti kuin oli heittäytynyt nurinkin. "Mi-mitä tämä oikein on?" hän kummasteli. Ei kai hän ollut sairas? Hannah kuuli askelia viereisestä huoneesta ja nousi äkkiä seisomaan. Kyllä tähän oli jokin järkevä selitys. Hän vain ei vielä tiennyt sitä.

-  -  -  -  -

Tässä tämä ensimmäinen osa nyt oli. Kovasti toivoisin, että kommentoisitte! Mikä oli hyvää, missä voisi vielä parantaa ja niin edespäin. Kyllä te tiedätte. Linkityspyyntöjä sekä kysymyksiä ladatuista otan vastaan, jos niitä ilmenee :) Seuraavassa osassa seurataan herttuperhe Hopeakullan elämää ^-^ Hei siihen saakka.