Heipäti hei taas :----3 Kaksi viikkoako tässä on vasta mennyt viime osasta..? Uhhuh, itsestäni tuo aika kyllä tuntui paljon suuremmalta. Mutta eikös se kuitenkin ole hyvä, että tämä osa tuli? Nii-in, sitähän minäkin ^____^ Oli peli-intoa, joten Soranietoksien kymmenen simpäivää oli äkkiä pelattu. Mikäli joku ei äkkiseltään asiaa muista tai ole edes siitä tietoinen, niin Soranietoksethan ovat Ruskalaakson kauppiassuku. Yrittäkää nauttia heidän seurastaan ^.^ Se tunnelma taitaa tosin edelleen olla hieman... köhköh, mutta toivottavasti jotenkin auttaa se, että latasin korvaavat tiet - ei enää asfalttiviidakkoa!



-  -  -  -  -

(kuvia 112 kpl)

-  -  -  -  -



"Tulehan tänne, kultapieni", Lilli maanitteli Filipoa. Poika ei vain tuntunut olevan yhtä innoissaan kävelykoulutuksesta kuin Lilli olisi toivonut... Pakkohan sitä olisi jossain vaiheessa oppia kävelemään, ei elämästä muuten mitään tulisi. Ja olihan Filipo vielä kaiken huipuksi perijä! Kävelytaidoton kauppias saisi varmasti aikaan suuren hälinän kuningaskunnan marttakerhoissa.



Lillin - ja tietenkin Filipon omaksi - onneksi Filipo sai pitkän ja hikisen urakoinnin jälkeen jakeluunsa sen seikan, kuinka käveleminen kahdella raajalla onnistuu. Tietenkin se oli hieman hoippuroivaa, mutta kyllä siitä pystyi erottamaan hyvän yrityksen kävelemisestä.



"Nuku hyvin", Lilli sanoi ja painoi suukon Filipon otsalle. "Äiti menee nyt hieman juttelemaan isän kanssa, mutta jos sinua alkaa pelottaa, niin huuda äitiä. Äiti tulee." Lilli veti pienen, nahkaisen peiton esikoisensa päälle Filipon käpertyessä kerälle. Lilli katsoi vielä hetken aikaa poikaansa ja lähti sitten etsimään Olafia.



Lilli ei löytänyt miestään kaupan puolelta, mutta puutarhasta kylläkin. Olaf oli kylvämässä juuri torilta ostamiaan tomaatinsiemeniä, kun Lilli saapui paikalle. "Olaf!" Lilli huudahti riemuissaan. Tätä hetkeä hän oli odottanut, hänellä oli niin suurta kerrottavaa... "Olaf, minä..." "Lilli, voisitko kylvää nämä siemenet?" Olaf sanoi ja antoi pussin Lillin käteen. "Minä hoidan vielä tämän saran ja ajattelin sitten käydä kylpemässä. Oletan, että sen jälkeen ruoka on valmista?" "Kyllähän se on, mutta..." Lilli aloitti, mutta vaikeni sitten. Ei Olaf kuuntelisi häntä nyt. Hän yrittäisi malttaa lounaaseen saakka. Silloin Olaf ei voisi paeta.



Lilli oli jo odottamassa, kun Olaf viimein asteli keittiöön. "Että tuo kylpy piristi", Olaf sanoi. "Milloinkohan viimeksi otin kylpeäkseni? Taisi olla silloin, kun Filipo syntyi..." "Olaf, minulla olisi puhuttavaa", Lilli sanoi rauhallisesti. Hän ei voinut enää odottaa. "Minä... minä luulen olevani raskaana."



Olaf meni hetkellisesti aivan mykäksi. "Lastako sinä odotat?" Olaf totesi sitten. "Mutta meillähän on jo poika, Lilli, perijä! Emme tarvitse toista raskautta. Emme tarvitse toista lasta."



"Tarkoittiko tuo sitä, ettet halua tätä lasta, jota kannan?" Lilli kysyi melkein äänettömällä äänellä. Olafin sanat olivat suorastaan satuttaneet häntä. 'Emme tarvitse toista lasta'. Ei vauvasta puhuta kuin... kuin... esineestä! Lilli nousi ylös. "Taidan mennä lepäämään", hän sanoi ja poistui huoneesta pikaisesti. Olaf seurasi vaimoaan katseellaan. "Mikähän tuohon meni..?"



Olaf söi hänkin ruokansa nopeasti. Sen jälkeen hän päätti hieman valmistaa Filipoa kauppiaan tehtäviin - salaa Lilliltä. Lilli oli ehdottomasti sitä vastaan, että Filipon mieltä sotkettaisiin sellaisilla asioilla kuin kassavaraston käyttö tai asiakkaan ylipuhuminen. Olafista Filipo oli kuitenkin kypsä pieneen alkuun. Filipo olikin toista mieltä... "Mitä tekisit, poikaseni, jos asiakas olisi lähtemäisillään?" Olaf kysyi. "Ennkääh", kuului vastaus pienen pojan suusta. "Njäänh."



Lilli vietti lähes tulkoon koko loppupäivän makoillen sängyllä. Hänellä olisi ollut paljon tehtävää; siivota, kastella puutarhan kasvit, täyttää kaupan hyllyjä... Mutta hän ei jaksanut. Itse asiassa häntä ei edes huvittanut kovin paljoa. Olafin mielipide tästä raskaudesta pisti kyyneleet hänen silmiinsä... Miksi Olaf ei voinut haluta toista lasta? Lapsethan ovat kerrassaan hurmaavia! Lilli itse toivoi saavansa vielä monia lapsia, tyttöjä ja poikia, miksei siis Olafkin?



Olihan lapsen saamisessa yksi huono puoli. Mutta vain se yksi! Odotusaika oli nimittäin hirvittävää, tuskallista, piinallista. Lillillä oli ollut Filipon aikana hirvittäviä pahoinvointikohtauksia. Niitä oli myös nyt. Onneksi ei tosin aivan yhtä pahoja.

-  -  -  -  -



Soranietoksien kauppa oli hyvin tunnettu Ruskalaaksossa. Monet talonpojat käyttivät sitä useasti kankaiden hankkimiseen, mutta Olafin ilo oli käsittämättömän suuri, kun itsensä herttuatar Madelaine Hopeakulta astui sisään ovesta! "Todella Teille on siunaantunut kaksi lasta kerralla?" Olaf rupatteli arkipäiväisiä. "Siinä tapauksessa suosittelisin Teille tätä kangasta, siitä saa mitä oivallisimmat kapalot pienokaisille, sekä lisäksi..."



Nyt, kun Lilli oli pakollisella lepolomalla, täytyi Olafin hoitaa kaupan asiat yksin. Kirjanpidon hoitamisen Olaf kyllä taisi, ei siinä mitään...



Mutta kassavaraston hoito oli toinen juttu. Yleensä se oli Lilli, joka käytti tätä lipasta. Ei Olaf. Lajitellessaan päivän ansioita kassavarastoon Olaf tunsi olevansa aivan hukassa. Jotenkin tämä vain tuntui niin moni mutkaiselta.



Saipa Olaf aikaiseksi myös siivota. Normaalistihan se oli ehdottomasti naisten ja lasten vastuulla, mies hoitaisi talouspuolen, mutta nyt Olaf päätti tehdä toisin. Pitihän sitä auttaa rakasta vaimoaan.



Lillin raskaus alkoi näkyä oikein kunnolla. Lisäksi Lillin mieltä kohensi se, että Olaf taisi alkaa innostua lapsen saamisesta. Hän kävi välillä kyselemässä Lillin ja erään tulevan vointia.



Raskausaikanakin naisella oli velvollisuutensa. Ja Lilli hoiti ne ilomielin, hänellä ei ollut mitään sitä vastaan. Tosin silloin tällöin tehtävät saattoivat jäädä kesken, kun äkillinen väsymys yllätti. Mutta myöhemmin Lilli aina palasi hommiensa pariin ja saattoi työn päätökseen.



Filipo ei ollut mikään helppo lapsi. Tai se riippui kyllä hetkestä; toisinaan poika saattoi istua kiltisti tuolissaan, toisinaan taas suusta kuului jos minkälaista kitinää. Mutta saatuaan ruokaa Filipo yleensä palautui enkelilapseksi, kuten Lilli häntä kutsui.



Aivan hetken päästä koittikin sitten enkelilapsen syntymäpäivät. "Mittää?" Filipo ihmetteli, kun jokin tuntematon voima alkoi poukkoilla hänen sisällään.





Filipo Soranietos.



Filipo oli kovin innostunut shakin peluusta. Se ikään kuin rauhoitti mieltä. Eikä hänellä mitään muuta tekemistä olisi ollutkaan, Lilli kun hoiti kodin askareita sellaisella innolla jota ei oltu ennen nähty - vaikka raskaana olikin.



Olaf ilmestyi parinkymmenen minuutin kuluttua katsomaan Filipon yksinpeliä. "Tiedätkös, poikani, tuo on oikein hyvää harjoitusta sinulle", Olaf myhäili. "Strategisena pelinä tuo opastaa sinua jo kaupankäynnin jaloon maailmaan."

-  -  -  -  -



Pestessään illallisen astioita Filipon mieleen palasivat hänen isänsä sanat. " --- opastaa kaupankäynnin maailmaan..." Ei hän halunnut kauppiaaksi! Filipo halusi kaikkea muuta, mutta ei kauppiaaksi. Silloin oli niin paljon huolta kaikesta; veroista, rahasta, kaupan tulevaisuudesta. Ei, se ei kuulostanut Filiposta lainkaan sellaiselta, mitä hän halusi tulevaisuudeltaan. Hän halusi onnellisuutta... eikä kauppiaan elämä kuulostanut siltä, että se toisi sitä.



Jopa uniin eksyivät nuo kauhukuvat kaupasta. Mutta sinne eksyi myös jotakin muuta. Eräässä unessaan Filipo nimittäin oli suuren perheenpää. Hänellä oli monia lapsia sekä jumalaisen kaunis vaimo. Kesken tuon unen Filipo sitten heräsi. Herääminen tuolla hetkellä tuntui ikävältä. "Se oli mukava uni", Filipo ajatteli. Perhe-elämä vaikutti niin mukavalta ja rauhaisalta.



Koska Lillille jäi hieman vapaa-aikaa, kun Olaf oli vienyt osan hänen askareistaan ja Filipo vielä hieman lisää, päätti Lilli harjoitella lukemista. Pikku tyttönä Lillillä oli ollut eräs ystävä, joka oli päässyt kouluun. Tämä ystävä oli halunnut myös Lillin oppivan lukemisen taidon, jotta he voisivat lähetellä kirjeitä. Kirjeet tosin jäivät, kun tuo ystävä muutti pois, mutta lukutaito jäi. Ei se tietenkään kovinkaan hyvä ollut, mutta Lilli oli nopea oppimaan kaikkea uutta - vaikka sitten yksin, soveltaen vanhaa tietoa.



"Lilli, milloin lapsi liittyy keskuuteemme?" Olaf tiedusteli eräänä päivänä. "Kaupalla on nyt niin kiirettä, että sinua tarvittaisiin, mutta ei sinua viitsisi tuossa tilassa ottaa töihin." Lilli kääntyi mieheensä päin. Hän pudisti päätään. "Minä en tiedä, Olaf. Minä en todellakaan tiedä."



Vielä samana iltana synnytys käynnistyi. Kesken kylvyn.



"Aaaah, Olaf!" Lilli huusi. Tämä sattui niin hirvittävästi! Miksi tämän oli pitänyt tulla naisten tehtäväksi? Miehet kestivät yleensä paljon enemmän kuin naiset, joten miksi...



Aivan pian tuska kuitenkin lakkasi. Lilli katsoi pientä kääröä, suloista vauvaa. "Selvästi isänsä näköä", Lilli tuumasi. "Olafin silmät. Ja ruskeat haivenet päälaella."



"Olaf, se on poika!" Lilli huudahti nähtyään miehensä kurkistavan ovesta. Suunnaton ilo valtasi Olafin. Poikaa hän oli toivonutkin, olisi enemmän apua kaupalla kuin tytöstä. "Entä nimi?" Olaf kysyi. Lilli oli hetken hiljaa ja ihasteli käsillään lepäävää poikalasta. "Ajattelin Kristofferia", hän sanoi lopulta, ja Olaf nyökytteli hyväksyvästi. "Tervetuloa perheeseen, Kristoffer."



"Sait pikkuveljen", Olaf ilmoitti juhlallisesti Filipolle. "Veljen?" Filipo ihasteli. "Vau..." "Filipo, haluan, että kuuntelet tarkasti", Olaf jatkoi samantien. Hän rykäisi ja aloitti sitten puheensa, valiten huolellisesti joka sanansa. "Sinä tulet vielä jonain päivänä perimään tämän talon, myös kaupan. Siispä, huomisesta alkaen saat luvan auttaa kaupan puolella. Seuraat hieman minun ja äitisi toimia siellä, että osaat sitten joskus itsekin."



Filipo kuunteli isäänsä tarkasti. Mutta isänsä lopetettua hän nauroi. "Isä, en haluaisi tuottaa pettymystä", hän aloitti. "Mutten halua." Olaf meni aivan hämilleen poikansa sanoista. Tarkoittiko tuo sitä, ettei Filipo haluaisi olla kuin isänsä? Kuin Olafin ajatukset lukeneena Filipo jatkoi: "Minä en halua harteilleni sitä taakkaa, minkä kaupan ylläpito tuo. Ja veljenihän voisi aivan yhtä hyvin periä. Sekin on poika."



Olaf teki oitis selväksi, että hänestä Filipon käytös oli hyvin... hyvin... röyhkeätä. "Isä, kuten sanoin, en vain halua sitä. Minä en luultavasti edes kykene siihen. Toivon, että ymmärrät." Niihin sanoihin Filipo lopetti tämän keskustelun. Hän marssi tiehensä, tuntien isänsä katseen porautuvan hänen niskaansa.



"Saamari", Olaf sähisi, kun ovi Filipon perässä kolahti kiinni. "Ollaan sitä nyt mukamas niin ystävällistä ja kohteliasta, kun ilmoitetaan tuollaista. Harmiksesi minä olen kuitenkin meistä se vaikutusvaltaisempi..." Olaf virnisti. Vielä hän kääntäisi Filipon pään.

-  -  -  -  -



Kauppa oli ollut jonkin aikaa suljettuna, kun elämä tuntui pyörivän Kristofferin ympärillä. Eräänä aamuna Lilli päätti kuitenkin ottaa kassaan syntyneen vajeen takaisin; kauppa aukaistiin heti auringonnousun jälkeen, monta tuntia aiemmin kuin normaalisti.



Kauppa täyttyi asiakkaista varsin nopeasti. Filipo oli myös kaupan puolella, aivan isänsä mieliksi - ei hän mitään sotaa halunnut. Olihan siinä hyvätkin puolensa. Kauppaan eksyi nimittäin naapurin tyttö, Olivia Rautavilja. Pariin kertaan Filipo oli jo Oliviiaan törmännytkin, ja tämä oli vaikuttanut oikein mukavalta. Olivia... ymmärsi häntä.



Olaf hätisti Filipon ja Olivian ulos - "Täällä on maksavia asiakkaita", hän oli sanonut - ja tuo teko sai Filipon jälleen vuodattamaan sydämensä tuskan Olivialle. "Minä en ymmärrä, että miksi isä haluaa minusta niin väkisin kauppiasta", Filipo huokaisi. "Se on... aivan typerää! Kyllähän Kristofferkin voisi periä, kasvaa vain hieman, niin se on jo miehen mitoissa."



"Isäsi ajattelee varmasti parastasi", Olivia sanoi saaden Filipon tuhahtamaan. "Ja varmasti, pakottaa tekemään jotain, mihin en koe olevani valmis", hän mutisi. "En minä sitä... Jos vain verrataan sinun ja minun perheiden elämää, niin teillä on kaikki paremmin. Teillä on riittävästi varaa elää kuten haluatte." Filipo ei sanonut mitään. Olihan Olivia oikeassa. Mutta häntä itseään innosti enemmän elämä Olivian perheen tavalla, kuin hänen perheensä tavalla. Ei sille mielipiteelle mitään voinut. "Filipo!"



"Filipo!" kuului huuto uudestaan. Olaf ilmestyi pian kulman takaa. "Täällähän sinä olet! Voisit tulla auttamaan kirjanpidossa. Hyvä aloittaa opettelu jo nyt, se ei nimittäin mikään helppo juttu ole." Olaf kääntyi Olivian puoleen. "Ja sinä voisit varmaan lähteä. Filipolla on nyt kiireitä." "Selvä", Olivia sanoi ja hymyili Olafille. Hän kääntyi vielä ennen lähtöään Filipon puoleen ja sanoi "näkemisiin". Sitten hän häipyi.



Tuo oli Filipon mielestä jo liikaa. Tuohon hänen isällään ei ollut oikeutta. Se oli hän itse, joka päätti missä hän oli ja kenen kanssa. Ei isä. "Minä isä oikeasti halusin, ettei tämä menisi riidaksi", Filipo murisi Olafin lähdettyä takaisin myymään kankaita. "Mutta sinä taidat olla toista mieltä..."



Filipo tiesi jo täsmälleen, kuinka hän voisi musertaa isänsä maailman. Tai ainakin hän itse uskoi niin. Hän vain ei tuntenut olevansa vielä valmis toteuttamaan aikeitaan, hänen piti odottaa. Siihen asti hän saattoi keskittyä kirjoihin. Lilli oli ystävällisesti kertonut jotain kirjainten tulkinnasta Filipolle, joten hajanaisia sanoja poika saattoi ymmärtää. Teksti ei kuitenkaan ollut niin selkeää, kuin Filipo olisi toivonut, joten hän yritti entistä ankarammin saada siitä selvää.



Olaf tuijotti peilikuvaansa. "Miksi Filipo on tuollainen?" hän kysyi tuolta kuvajaiselta. Niin, se häiritsi Olafia suuresti. Miksei Filipo voinut olla kuin hän? Kauppiaan elämähän oli mitä loisteliain, kuka tahansahan haluaisin elää kuten he! Mutta nähtävästi se ei kelvannut Filipolle.



"Minä en tajua, miksei se poika voi ymmärtää omaa parastaan", Olaf selitti Lillille. Lilli kuunteli mielellään Olafia, tämän näkemys asiasta oli varsin mielenkiintoinen. Mutta loppujen lopuksi aivan ymmärrettävä, hän halusi Filipon elävän onnellisen elämän.



"Jospa antaisit Filipon hieman miettiä asiaa", Lilli ehdotti vaivihkaa. "Voisit antaa hänen totuttautua ajatukseen ja... venyttää hieman kauppiaskouluttautumisen alkua." Olaf käänsi katseensa ruokaansa. Hän tuijotti sitä ilmeettömänä. "Ei", hän sanoi. "Ei käy. Sitä on venytetty jo liian pitkään."

-  -  -  -  -



"Nukkuiko äidin kulta hyvin?" Lilli leperteli Kristofferille herätellessään tätä päiväunilta. "Nyt käydään syömässä... Sitten äidillä on taas hirveästi puuhattavaa, pikku-Kristoffer saa kyllä olla rauhassa." Lilli huokaisi. Välillä hänkin kyllä toivoisi, että voisi elää yhtä huolettomasti kuin pieni Kristoffer. Voi kuinka se olisi rauhoittavaa.



Filipo oli oikein iloisella tuulella sinä päivänä. Isä oli asioillaan torilla, joten hän saattoi olla rauhassa; ei tarvinnut kuunnella, kuinka Filipo ei voinut tajuta, kuinka onnekas hän oli ollessaan kaupan perijä. Filipo keskittyi kaikessa rauhassa tomaattisadon korjaamiseen. Ja siihen ajatukseen, että Olivia oli luvannut tulla käymään lähiaikoina...



Soranietoksien perheen kauppa alkoi selvästikin houkutella asiakkaita yhä korkeammista säädyistä. Itse prinsessa Hannah Mustasävel saapui eräänä päivänä ostamaan hamekangasta! "Teidän korkeutenne, tässä näette parhaat kankaamme", Lilli selosti innoissaan. Tämä oli niitä ensimmäisiä kertoja, kun hän pääsi ylipuhumaan asiakkaita. Yleensä se oli Olaf, mutta nyt mies oli muualle. Täytyihän jonkun tämä työ kuitenkin tehdä, Lilli mietiskeli.



Samana iltana vietettiin pikkuisen Kristofferin syntymäpäiväjuhlia. Todistajana oli ainoastaan Lilli, mutta se ei pilannut kummankaan iloa.





Kristoffer Soranietos.



Kristoffer pääsi samantien kokemaan oppimisen riemua. Pojalla tosin tuntui olevan jotain sitä vastaan, sillä Lillin asetettua Kristofferin istumaan potalle, Kristoffer päättikin loikata pois.



Filipo oli odottanut Oliviaa koko päivän, mutta tyttöä ei näkynyt. Ei se kuitenkaan litistänyt hänen mielialaansa. Hänestä oli itse asiassa varsin mukavaa viettää näin rauhaisaa päivää, tai nyt jo iltaa. Ja tulihan siinä samalla tehtyä töitäkin.



Kun Filipo oli haravoinnin jälkeen menossa maaten, Lilli pysäytti hänet. Hän tahtoi jutella. "Istu", hän kehotti poikaansa ja viittasi tätä käymään tuolille. "Filipo, minä... minä olen vähän kuullut, ettet olisi kovin kiinnostunut tästä kaupan perimisestä", Lilli aloitti varovasti. Hän oli luullut, että tämä olisi helppo puheenaihe, mutta toiselta tuntui nyt.



"Olet oikeassa, äiti", Filipo myönsi oikopäätä. "Tämä puuha ei kiinnosta minua sitten yhtään, ei vain kiinnosta edes näin vähän." Filipo raotti sormiaan niin, että niiden väliin jäi pieni aukko. "Näetkö, äiti? Yhtä tyhjän kanssa. Eikä isä tajua sitä, saisi vähän alkaa ymmärtää. Muuten minä kyllä..." Sitten Filipo vaikeni. Hän oli jo puhunut liikaa.



Lilli hätkähti kuullessaan sanat "muuten minä", ne eivät luvanneet hyvää. "Filipo, minäkään en halunnut aluksi tämänkaltaista elämää", Lilli sanoi yrittäen vielä saada Filipoa ajattelemaan asiaa toisesta näkökulmasta. "Mutta usko minua, tämä on paljon parempaa elämää, kuin mitä on muilla. Talonpojat kärsivät jatkuvasti rahapulasta. Eihän meilläkään paljoa ole, mutta pärjäämme... paremmin kuin he."



"Äiti, etkö sinäkään ymmärrä minua?" Filipo parahti. "Minä olen miettinyt asiaa, jo pitkään! En minä halua sitä, haluan... jotain muuta!" Filipo nousi ylös ja juoksi pois. Lilli jäi yksin oleskelutilaan. Kyyneleet nousivat häneen silmiinsä. Hän tunsi olevansa epäonnistunut äiti.

-  -  -  -  -



Olafin ja Filipon välit kärjistyivät lopulta niin huonoiksi, etteivät he keskustelleet edes ruokapöydässä, mikäli kävi niin, että he vahingossa sattuivat sinne samaan aikaan. Lilli yritti parhaansa saadakseen perheen miesedustajat puhumaan edes pari sanaa keskenään, muttei siitä mitään tullut.



Kristofferin seurassa Lilli sentään saattoi itsekin tuntea jotain iloista. Tämän pojan vesseli se ei ollut huonoissa väleissä kenenkään kanssa, vaan jaksoi olla hymyileväinen sekä riemuita joka hetkestä. "Tajuaisivatpa ne kaksi sen myös..." Lilli huokaisi ja nosti Kristofferin syliinsä imettääkseen poikaa.



Kun ruokatuokio oli ohitse, alkoikin sitten kävelyopetus. Kristofferin kanssa tämä tuntui sujuvan niin paljon helpommin kuin muinoin Filipon kanssa. Mutta Kristofferin asenne kaikkeen vaikutti vain jotenkin... positiivisemmalta kuin Filipon. Olihan Filipokin avoin elämälle, mutta Kristoffer oli vielä enemmän.



Lillin lähdettyä siivoamaan kauppaa Filipo saapui pikkuveljensä seuraksi. "Eikös sinusta olisikin hauskaa saada ihan oma kauppa?" hän kuiskasi Kristofferille. "Isoveli ei oikein ole innostunut siitä. Voisin vaikkapa lahjoittaa sen sinulle."



Lilli tuli pian laittamaan Kristofferin nukkumaan, joten myös Filipo päätti tehdä samoin. Hän ei vain tuntunut saavan unta. Hänen mielessään pyörivät hänen suuret suunnitelmansa. Häntä jännitti niiden toteutuminen. Olisikohan se liikaa? "Ei", Filipon ääni kuiskasi huoneessa vallitsevaan hiljaisuuteen. Ei, se ei ollut liikaa, vaan juuri riittävästi.



Lilli oli vielä huoneessa, kun Filipo kuiski itsekseen. Hän oli todella huolissaan Filiposta. Poika oli mennyt niin oudoksi. Kristofferin ikäisenä Filipo oli ollut hänen oma pikku enkelipoikansa. Mitä tässä oli tapahtunut?



Kuinka hän voisi saada Olafin ja Filipon välille jonkun kompromissiratkaisun? Nyt jos koskaan sellaista tarvittiin. Mutta kun kumpikaan osapuolista ei tuntunut haluavan joustaa edes hieman, ei siihen välttämättä paljoa tarvittaisi. Lilliä mietitytti erityisesti se, että mitä Olaf hautoi mielessään. Hänen miehensä oli ollut niin vaitonainen lähi aikoina.



Kristoffer oli hankalimmillaan juuri herättyään. Jos joku ei heti tullut nostamaan häntä pois kehdosta, poika pisti käyntiin mitä suurimman metelin. "Tattoo poiees", Kristoffer huusi pienillä keuhkoillaan.



Toinen vaikea asia oli edelleen se pottaileminen. Jokin siinä mätti, Kristoffer ei vain saattanut istua riittävän pitkään potalla. Lillille tuo tarkoitti lisää työtä, kun täytyi olla vielä vaihtamassa nuoren herran housuja, kun ne tulivat likaisiksi.



Vielä samana iltana Olaf tuli pitkästä aikaa esikoispoikansa luokse. "Minulla on asiaa", Olaf sanoi. Filipo nosti katseensa kirjastaan. Hän kuitenkin laski sen vähintään yhtä nopeasti. "Minä luen, isä", hän sanoi ja koetti olla kuin ei huomaisikaan isäänsä. Se paljastui melko vaikeaksi, varsinkin kun Olaf kiskaisi kirjan Filipon käsistä ja heitti sen lattialle.



"Poika, kun minä haluan keskustella, me keskustelemme, etkä sinä väitä vastaan! Onko selvä?" Olaf katsoi Filipoa silmät ärtyneisyydestä tuikkien. Ei hän pitänyt tästä, mutta tilanne vaikutti niin pahalta, ettei muu auttanut.



Filipo nousi uhmakkaan näköisenä tuolilta. Hän naulitsi katseensa isänsä silmiin. "Puhutaan sitten", hän sanoi. Olaf huokaisi. Ainakin Filipo kuuntelisi häntä nyt. Oli kyllä syytäkin. "Olisin halunnut hoitaa sinun koulutuksesi kauppiaaksi itse. Luulin, että se sujuisi - ja olisihan se mukavampaakin, koska voisit asua kotona. Mutta koska olet noin vastahakoinen, ei tässä auta enää kuin yksi asia..." Olaf piti tauon. Hänellä oli nyt itsevarma olo. "Heti, kun täytät 14, lähdet Pikkujärven -kuningaskunnassa sijaitsevaan kauppakouluun." Filipon suu loksahti auki. Eikä... Filipo oli sanomaisillaan jotain, muttei kyennyt. Tämä oli mitä karmaisevin uutinen.

-  -  -  -  -



Filipon iloksi Olivia saapui kyläilemään seuraavana päivänä. "Minulla oli vähän töitä, en päässyt aiemmin", Olivia selitti. "Ei se haittaa", Filipo sanoi ja hymyili. "Hyvä, että tulit. Minulla on niin paljon asiaa."



Filipo johdatti Olivian takapihalle ja kertoi sitten kaiken. Aivan kaiken. Päällimäisenä oli kuitenkin se tieto, että hän lähtisi 14-vuotissyntymäpäivänään Pikkujärvelle kauppiaita kouluttavaan kouluun. "Miksi isän piti tehdä niin?" Filipo marisi. "Siellä on kuulemani mukaan hirveää. Opettajat ovat ankaria, kokeita ja tunteja on hirveästi, eikä vapaa-aikaa melkeinpä ollenkaan."



"Minusta se on kyllä aivan yhtä hyvä koulu kuin mikä tahansa muukin koulu", Olivia sanoi. "Olisit onnellinen, että edes pääset kouluun. Minä en varmaan koskaan itse pääse mihinkään..." Olivia piti pienen tauon ja katsoi kaukaisuuteen. Sitten hän jatkoi. "Sitä paitsi Pikkujärven kouluissa pidetään tanssiaisia."



Filipo meni sanattomaksi. "Ta-ta-tanssiaisiako?" Filipo änkytti. Olivia nyökytteli innokkaana päätään. "En minä osaa tanssia", Filipo myönsi hetken päästä. "Etkö?" Olivia kysyi kulmakarvojaan kohottaen. Filipo pudisti päätään. "Minä voin opettaa."



Filipo yritti vakuutella Olivialle, ettei häntä tarvitsisi opettaa, mutta Olivia kiskoi Filipon ylös penkiltä ja tarttui tätä käsistä. "No niin, ensin oikea eteen", Olivia sanoi. Filipo tuijotti Oliviaa kuin hullua. Luuliko Olivia tosiaan, että hän oppisi tanssimaan..? Tytön mieliksi Filipo teki kuitenkin juuri niin kuten Olivia oli käskenyt.



Filipo ja Olivia tanssivat pitkään. Meni kauan, ennen kuin he lopettivat, ja silloinkin pakosta. "Minun pitää nyt mennä", Olivia sanoi. "Mutta lupaan, että tulen vielä jatkamaan opettamistasi." "Enkö muka osannut?" Filipo kysyi ja virnisti. Olivia nauroi. "Hei sitten!"



Filipo katsoi haikein mielin Olivian perään, kun tämä lähti kotia kohti. Hänestä tuntui niin tyhjältä, kun Olivia etääntyi. Filiposta alkoi tuntua oudolta rinnassaan. Jossain syvällä siellä. Ja se tunne tuli yhä voimakkaammaksi, kun hän muisteli hänen ja Olivian tanssia hetki sitten. Filipo ravisteli päätään. Ei hän ollut ihastumassa Oliviaan, hän ei ollut ihastumassa Oliviaan, hän ei ollut...

-  -  -  -  -



Lillistä oli vaikeata ajatella, että hänen oma pieni Kristofferinsa kasvaisi pian isoksi. "Miksi te lapset kasvatte niin nopeasti?" hän päivitteli ääneen ja painoi Kristofferin rintaansa vasten.



Niinhän se oli. Kristofferilla oli syntymäpäivät, vieläpä samana iltana. "Mnää ei ymmällä, mitä tapattuu", Kristoffer sanoi hätääntyneellä äänellä, kun hänen koko pieni kehonsa alkoi hytkyä kuin viimeistä päivää.





Kristoffer Soranietos.



Kristofferin saatua sopivaa vaatetta ylleen Filipo alkoi kertoa veljelleen suunnitelmistaan. Ei hän kyllä sitä olisi halunnut, mutta Filipo tarvitsisi jonkun, johon luottaa ja kertoa huolistaan. Ja kukapa olisi parempi kuin Kristoffer?



"Oletko aivan varma?" Kristoffer kysyi Filipon lopetettua selostamisensa. "Tuo kuulostaa melko..." "Tiedän kyllä, miltä se kuulostaa", Filipo sanoi pikaisesti. "Mutten voi muutakaan." "Mutta..." "Kristoffer, usko minua. Tiedän mitä teen. Ajattelisit sinä vain asian hyviä puolia, pääset kauppamieheksi! Saat ihka oman kaupan!"



Tuo tieto sai hymyn Kristofferin kasvoille. Hän tiesi, että kauppiailla oli rahaa. Rahaa, jolla voisi elää sellaista elämää, kuin halusi. Tai ehkei nyt aivan sellaista, mutta kyllä sillä melko lähelle pääsisi. "Selvä", Kristoffer myöntyi lopulta. Filipo nyökkäsi. "Eikä sanaakaan äitille tai isälle - varsinkaan isälle!" hän sanoi vielä ennen kuin lähti nukkumaan. "Ei missään olosuhteissa."



Sinä yönä Kristoffer ei saanut nukutuksi. Vähän väliä hän kulki ympäri taloa, kävi juomassa vettä tai tunnusteli, miltä kaupan kankaat tuntuivat hänen poskeaan vasten. Hänen veljensä suunnitelma tuntui niin uhkarohkealta. Voisiko se edes onnistua?

-  -  -  -  -



"Lilli", Olaf huuteli vaimoaan. Lillin vastaus kuului kaupan puolelta, ja Olaf käveli tämän luokse. "Tämä kangas menee kyllä hyvin kaupaksi", Lilli totesi ja osoitti kynällään erästä punaista puuvillaa. "Taas tarvittaisiin monta metriä sitä lisää." Olaf nyökytteli hajamielisenä vaimonsa sanoille.



Sitten Olaf tuli aivan Lillin vierelle ja veti vaimonsa omaa vartaloaan vasten. "Lilli, minusta tuntuu, etten ole huomioinut sinua riittävästi", Olaf sanoi ja hymyili viekkaasti. Hän painoi muutaman suudelman Lillin otsalle.



Lilli suorastaan säikähti miehensä äkillistä hellyyden osoitusta. "Mitä sinä..?" hän ihmetteli ja otti askeleen taaksepäin. Olaf huokaisi. "Minusta tuntuu, ettemme ole pitkään aikaan voineet olla rauhassa", Olaf hymyili saaden vaimonsa kikattamaan. "Mutta... entä pojat?" "Mitä heistä?" Olaf kummasteli ja nauroi. "Eivät meidän tekemisemme heille kuulu."



Olaf nosti Lillin syliinsä ja kantoi nauravan vaimonsa makuuhuoneeseen. Vasta silloin Lillin mieleen tuli eräs asia... "Olaf, jos minä tulen raskaaksi?" hän kysyi yhtäkkiä. "Raskaaksi?" Olaf kummasteli. "Niin", Lilli vastasi ja jatkoi sitten: "Saisimme kolmannen lapsen."



"Eihän se mitenkään varmaa ole", Olaf sanoi ja siveli Lillin poskea. "Jos tulee, niin sitten tulee. Meillä on kyllä riittävästi varaa, että pystyisimme elättämään vielä yhden lapsen." Lilli hymyili ja suuteli miestään. Olaf oli varmasti oikeassa.



Pienen, mutta varsin intiimin tuokion jälkeen Olaf katsoi lempeästi Lilliin. "Miltä tuntui?" hän kysyi. Lilli nauroi. Hän ei sanonut mitään. Hän tiesi, että Olaf ymmärtäisi muutenkin, mitä mieltä hän oli tästä.



Ja siihen he sitten nukahtivat. Yhdessä. Iloisina.

-  -  -  -  -



Jo seuraavana päivänä Lilli tunsi pahoinvointia. Saattoihan se olla jotenkin normaalia, pilaantunutta ruokaa tai jotain, mutta Lillin mieleen palasi väistämättä eilinen ilta. Jospa hän oli raskaana?



"Ei tämä voi käydä näin nopeasti!" Lilli parkaisi ja hautasi pään käsiinsä. Mikäli hän olisi nyt raskaana, jotain olisi varmasti vialla. Ei huimauskohtauksien pitänyt alkaa heti seuraavana päivänä. Tämän... tämän täytyi olla jotain muuta, aivan varmasti.



Lilli kävi pitkäkseen hetkeksi aikaa, ja pian hänen olonsa oli kohentunut riittävästi. Nyt hän saattoi aukaista kaupan. Jälleen asiakkaita tuli reippaalla vauhdilla.



Yksi asiakkaista oli Ilia Rautavilja, Olivian isä. Olaf katsoi tilaisuutensa tulleen, joten hän päätti vaihtaa sanasen tuon miehen kanssa. "Niin, olen tietoinen siitä, että tyttäreni ja sinun poikasi ovat varsin usein yhdessä", Ilia sanoi. "Onko siinä muka jotain väärää?"



"Sinällänsä ei, mutta toivoisin kovasti, että sinä voisit jotenkin pitää tytärtäsi enemmän kotona kuin Filipon seurassa. En nyt tarkoita, että tyttäresi olisi huonoa seuraa pojalleni, en suinkaan. Mutta kun Filiposta pitäisi saada kauppias. Ja jos hän viettää noin paljon aikaa jonkun tytön kanssa, niin kouluttamiselle ei jää aikaa." Toisaalta, pianhan poika pääsee Pikkujärvelle, Olaf ajatteli. Mutta hän halusi valmistaa Filipoa siihen edes hieman.



Ilia katsoi Olafia kuin hullua ja purskahti sitten nauruun. "Valitan, ystäväni", hän sanoi. "Mutten millään voi määrätä Oliviaa. Tiedätkös, jos kieltäisin häntä tapaamasta jotakuta ystäväänsä, hän alkaisi vihata minua. Varmasti. Pysyn mieluummin väleissä tyttäreni kanssa, joten saat kestää."



Ilia keräsi nopeasti ostoksensa ja siirtyi sitten maksamaan niitä Lillille. "Olen pahoillani mieheni käytöksestä", Lilli sanoi ja hymyili herttaisesti Ilialle. "Olaf ei vain aina ymmärrä, että mikä on hyväksi itse kullekin. Minun puolestani voit aivan hyvin jättää pois ajatukset siitä, että lapsiemme tapaaminen olisi kiellettyä."



Ilia murahti ja maksoi ostoksensa vilkaisematta enää kertaakaan Lilliä. Hullua sakkia koko perhe, hän ajatteli. Ei tästä ottanut yhtään selvää.

-  -  -  -  -



Pitkän ja piinallisen odotuksen jälkeen koittivat Filipon 14-vuotissyntymäpäivät. Olaf oli odottanut tätä hetkeä pitkään, nyt poika pääsisi Pikkujärven kauppakouluun. Filipo oli myös itse odottanut tätä. Nyt hän pääsisi toteuttamaan suunnitelmansa...





Filipo Soranietos.



Filipo virnuili kävellessään kohti vaatekaappia. "Tänään se tapahtuu", hän sanoi puoliääneen. Häntä jännitti aivan hirveästi. Mutta kaikesta huolimatta hän päätti tehdä sen. Ja siitä hänen isänsä sai syyttää vain itseään.



Filipo aukaisi vaatekomeron ovet ja katseli sen sisältöä. Hän kahmaisi suureen säkkiin muutaman vaatekappaleen, sulki ovet ja hiipi hiirenhiljaa ulos huoneesta.



Ulos päästyään Filipo vilkaisi vielä kotiaan. Täällä hän oli asunut koko ikänsä, kokenut kaikenlaista, oppinut kaikenlaista... Mutta siellä asui myös joku, jota Filipo ei halunnut tavata enää koskaan. Olaf Soranietos. Hänen isänsä. "Hyvästi", Filipo kuiskasi ja kääntyi ympäri.



Sen jälkeen Filipo otti vain juoksuaskelia. Hän lähti. Pois. Kauas pois, missä hänen ei tarvitsisi kuulla isästään edes puolikasta sanaa.

-  -  -  -  -



Lilli oli aukaissut kaupan aikaisin. Siellä oli jälleen hirveä hälinä päällä, eikä Olaf ollut kotona juuri nyt. Jonkunhan sitä piti käydä torilla... Lilli lähti noutamaan Filipoa avukseen, mutta päästyään poikien makuukammariin, hän näki vain tyhjän sängyn.



"Ei..." Lilli tiesi, mitä tämä tarkoitti. Hän oli nähnyt unta tästä. Hän oli ollut aivan varma, että Filipo suunnitteli jotain tällaista. Mutta hän ei saattanut uskoa, että poika todella toteuttaisi aikeensa. "Pakko kertoa Olafille", Lilli ajatteli ja ryntäsi etsimään miestään.



Avatessaan ovea Lillin katse osui hänen vatsaansa. Hän oli lihonut, hän ajatteli ensiksi, mutta sitten hän kirkaisi. Hän odotti lasta! "Voi, miksi juuri nyt?" Lilli melkein itki. Nyt oli niin huono hetki, Filipo oli poissa ja...



Lilli löysi Olafin varsin nopeasti, hän suorastaan melkein törmäsi mieheensä. "Olaf! Filipo... Filipo on karannut!" Lilli parkui ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. "Lisäksi minä... olen raskaana." Olaf ei kyennyt sanomaan mitään. Lillin hätääntyneisyys saivat hänet aivan ymmälleen.



Olafista tuntui pahalta, kun hän vihdoin oivalsi, mitä Lilli oli tarkoittanut. Filipo oli lähtenyt. Olaf tiesi, että syy oli siinä, että hän oli niin kiven kovaan halunnut pojasta itsensä kaltaista. Voi kunpa voisin muuttaa kaiken, hän ajatteli itsekseen. Jos hän olisi antanut Filipon tehdä niin kuin hän itse halusi, tätä ei olisi tapahtunut.



Olaf ei sanonut mietelmiään Lillille, hän ei halunnut järkyttää naista enempää. Vaikka kyllä Lilli saattoi jo tietääkin, hänen ja Filipon erimielisyys oli luultavimmin koko kuningaskunnan tiedossa. "Kaikki järjestyy kyllä", Olaf sanoi ja halasi Lilliä. "Ei ajatella sitä nyt. Ajatellaan... jotain iloisempaa. Mehän saamme lapsen."



Uniltaan heräävä Kristoffer kuuli vanhempiensa keskustelun. Se sattui häneen. Kristofferista oli hirvittävää kuunnella, kuinka hirveästi äiti ja isä kärsivät nyt. He eivät tienneet, missä Filipo oli. Mutta hän, Kristoffer, tiesi. Ja ajatus siitä, ettei hän saisi kertoa sitä kenellekään, sai Kristofferin tuntemaan olonsa niin petolliseksi...

-  -  -  -  -

No niin, tulihan tästä joskus valmista :--------3 Toivon mukaan piditte. Parempaan en taaskaan pystynyt, ja itseäni se hieman harmittaa. Haluaisin tästä vielä paremman, mutta kun ei onnistu niin ei onnistu. Yrittäkäähän te edes kestää se >DDD Seuraavassa osassa sitten Rautaviljoista, talonpojista. Nähkäämme siis muutaman viikon kuluttua ^.^